Elokuun värit kodissa


Elokuuta on menty vasta tovi, ja ihmettelen itsekin nopeuttani kääntää mielessä tunnelmat kohti syksyä. Tuulessa on sellainen kirpeän syysaamun tuoksu, vaikka ensi viikolla vielä lämpö ilmeisesti palaakin. Ilmoitin silti jo omalla naamakirjan seinälläni, että laitoin villasukat jalkaan, ja ajattelin pitää ne taas ensi kevääseen asti käytössä. Toivottavasti anoppi ja isoäiti jaksavat pitää minut sukissa, kulutus on melko kovaa :-D






Meillä on kodissa aika paljon värikkyyttä siellä täällä. Jännä, että nuo tietyt väritkin nousevat omiin silmiin vähän eri tavalla vuodenaikojen mukaan. Olen ollut jo ties kuinka monta kertaa vaihtamassa esimerkiksi keltaisen kahvinkeittimen joksikin "neutraalimmaksi", mutta sitten on tullut aina elokuu, ja yhtäkkiä se näyttääkin taas kivalta. Lähinnä mietin, että mistähän saisi auringonkukkia pöydälle sen kaveriksi.

Sisustuksessa ei ole tapahtunut mitään, mikä muuttaisi sen kesästä syksyyn. Tai no, toin parvekkeen sohvalta yhden keltaisen tyynyn sohvalle entisten tyynyjen kaveriksi, mutta siinä kaikki. Kaikki on siis täsmälleen samalla tavalla, kuin koko kesän. Silti tuntuu, että sisustuskin olisi yhtäkkiä syksyisempi? Edes ulkoa tuleva väritys ei asiaa voi selittää, puissa on vielä täysin vihreät lehdet. Ehkä se on siis todella vain se oma mieli, ja se miten silmät ja samalla kamerakin poimii värejä esiin. Kahvinkeitinkin saa siis taas yhden jatkoajan, ainakin kevääseen ja keväisten värien kaipuuseen saakka :-D

Mukavaa alkanutta viikkoa!


4 kommenttia

  1. Keltainen ei ole ollut minun suosikkini, mutta tänä syksynä/loppukesänä on keltaista näkynyt niin omassa vaatetuksessani kuin sisustuksessakin. Ja, auringonkukat ovat mitä ihanimpia juuri nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas on ollut aiemmin oikein keltainen kausi, ja se on oikeastaan jo vähän mennyt ohikin. Toki meillä on edelleen paljon keltaista jäljellä, mutta en sitä enää niin paljon kaipaa kuin aiemmin. Tähän aikaan vuodesta se kuitenkin puhuttelee aina :-)

      Poista
  2. Syksy tuntuu niin iholla, ainakin täällä päin jo kun on 14 astetta lämmintä ja pohjoisen tuuli. Siksi mullakin on vaan kokoajan syksy mood, vaikka kotona ei mitään sisustuksellisia muutoksia vielä ole edes tehty. :D Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä miten ihminenkin on vähän ilmanpuntari. Tai ainakin itse olen! Viime vuonne meni kesä jotenkin ihan ohi, kun odotti sen vaan alkavan kun oli viileää. Nyt taas kun kesä oli kuuma, ja heti ekoina viileämpinä päivinä onkin ihan syksyfiiliksissä :-) Ensi viikolle on meille luvattu uudelleen sitä +30 astetta, uskomatonta mutta melkein harmittaa ettei syksy vissiin tullutkaan vielä :-D
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!