Orkidean kukat lupailee kevään lähestyvän

Talostakoti orkidean kukka

(Alkuun pahoittelut otsikon huonosta kieliopista! :-D) Kesään on vielä matkaa, ja kevätkin on sen verran etäällä ettei sitä ihan vielä voi aistia ilmassa. Silti lähestyvän lämmön, kukat ja kesän vehreyden tietää lähestyvän, koska orkidea tekee taas uusia kukkia.

Minulla on ollut tämä sama orkidea jo ikuisuuden, ihan tarkkaan en edes muista miten pitkään mutta edellisessä kodissa se ainakin oli jo. Se on jäänyt osaksi viherkasvien perhettä vähän huomaamattakin. Olen pitänyt orkideoiden hoitoa jotenkin vain asiaan vihkiytyneiden harrastuksena, jossa pitäisi olla vähintään viherhuone ja puutarhurin tutkinto. Silti tämä yksilö kukkii minulla vuodesta toiseen, ilman sen kummempaa erityiskohtelua.

Kasvi on edelleen samassa purkissa jossa se on minulle tullut, kasvualustaakaan en ole vaihtanut tai lisäillyt lainkaan. Edellisessä kodissa vielä muistan kastelleeni tuota niin, että upotin sen jostain lukemani ohjeen mukaan kerran viikossa kokonaan veteen hetkeksi, mutta viimeiset nelisen vuotta se on ainakin saanut vain lirauksen vettä silloin tällöin kannusta. Talvella se saa merileväuutetta välillä, kuten muutkin viherkasvit kasteluveden mukana, mutta muutoin se olla möllöttää tuolla seinällään. Se ei ole juurikaan kasvanut, eikä toisaalta kuihtunutkaan. Juuret ovat kasvaneet jo suojakorin läpi, mutta ilmeisesti tuo tykkään olostaan kun kukkia tuli tänäkin vuonna.

Ihanaa kevään odotusta kaikille kukkahöperöille, itse en ainakaan meinaa millään malttaa odottaa että pääsee taas kuopsuttelemaan kukkapenkkejä ja ihastelemaan pioneja, ja ja... :-D

2 kommenttia

  1. Ihana orkidea. Itse en ole mikään varsinainen viherpeukalo, mutta pihanrapsuttamisesta kyllä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Minä en muuten ollenkaan tiedä mikä tuo on lajikkeeltaan tai nimeltään, mutta ihan nätti on! Voisin ehkä hankkia joskus toisenkin orkidean, nyt minulla on vain tämä yksi. Ja pihanrapsutus, ah! ♥

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!