Blogijumi, siivouskriisi ja arkiset nurkat

Olen viimeaikoina kriiseillyt mielessäni blogin suhteen. Yli kahdeksan vuoden ajan blogi on ollut iso osa arkeani, ja kameraan on tullut tartuttua lähes päivittäin. En tiedä mikä on olennaisesti muuttunut, mutta nykyään en tunnu ehtivän yhtään mitään. Kun aiemmin kotona pyöri neljä alle kouluikäistä teinien lisäksi, ja oli raksaa toisen perään, ehdin silti myös tehdä käsitöitä ja blogata tiuhaan. Ja nyt ei meinaa ehtiä millään. Vai onko kyse ehtimisestä sittenkään? Oma päätelmäni on, että olen itse muuttunut hitaammaksi. Onko tämä nyt sitä ikääntymistä sitten..?

Yksi iso syy blogin tahdin hidastumiseen on itse asettamani "säännöt". Olen aina pitänyt kiinni siitä, että kuvaan kodista vain niitä siistimpiä kulmia. Kaikilla on kotonaan omat sotkut, miksi niitä haluaisi katsella toisten kuvista, joiden on tarkoitus inspiroida ja antaa ideoita? No, tämä sääntö on selkeä ykkönen siinä, miksei blogiin tule kuvia. Meillä ei kertakaikkiaa ole nykyään juuri koskaan niin siistiä, että paikat läpäisisivät oman blogikelpoisuus-seulani. Blogini on aina painottunut kuviin, joten jos ei ole kuvia, ei tule postauksiakaan. Syy, miksi huusholli ei pysy siistinä on toki selkeä, en ehdi enää siivota aamusta iltaan kuten vielä joskus tein. Tai taas kerran, onko kyse ehtimisestä, vai omasta hidastumisestani? :-D

Tänään kaipasin hetkeksi muuta puuhaa kuin tietokoneella istuminen, ja päätin ottaa kameran käteen siitäkin huolimatta, että lattiat lainehtii spanielin pään kokoisia karvapalloja, ja ennen valkoinen lattia on jotakin harmaan ja ruskean väliltä. Mitään ideoitakaan kuville ei ollut päässä valmiina, joten pistin vain napsien ilman mitään varsinaista punaista lankaa. Tässäkin ylitin siis yhden oman sääntöni, jossa olen halunnut aina kuvissa olevan jonkun "tarinan" tai idean. Sekalaisella siis mennään! Huomasin, että koivuissa on lehdet, ja että muutaman kohdan pystyi kuvaamaan lähes sellaisenaan, siirtelemättä romukasoja pois tieltä. Ehkä tässä sittenkin on vielä toivoa? Vielä kun pääsen yli tunteesta, että ihan jokainen nurkka on jo moneen kertaan kuvattu, voisi kuvitella bloginkin taas virkoavan!

Haluaisin, että postauksissani olisi jotakin uutta tietoa, inspiraatiota, tai muu selkeä syy teille lukijoille palata tänne lukemaan, ja käyttämään pienen hetken arvokasta aikaanne. Voisiko tuo syy olla näinkin arkinen, että mitä kuuluu? Yrittäjän arki kiireineen, ajoittaisine rahahuolineen, sotkuineen ja muine ihan tavallisine asioineen? Se, että en ehdi siivota, vaikka meillä on tulossa kolmetkin eri kuvaukset ihan lähiviikkojen aikana? Toisaalta, ehkä valituksille voisi olla parempi osoite vaikkapa puhelu äidille, ja olisi parempi jättää blogi edelleen enemmän hyvän mielen paikaksi :-)

Näillä kuvilla ylitin siis itseni, ja samalla huomaan että ihmeen vähän sotkut näkyy kuvissa! Esimerkiksi ylläolevassa kuvassa on oikeasti todella paksut pölyt lattialla, niin että pallerot vaan pölisee kun kävelee ohi. Ei ne silti estäneet ottamasta kuvaa, ja näkemästä tilan kauneutta valossa ja kasveissa. Olkoon tämä siis opiksi itselleni ja muillekin: ei kannatakaan pitää katsetta virheissä ja tekemättömissä askareissa, vaan siinä, mikä edelleen on kaunista ja hyvää. Valossa. Alkavassa kesässä. Siinä, että on töitä mitä tehdä.

Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille ♥