Keittiömme suunnittelu

Kaupallinen yhteistyö: Cosentino sekä Ylämaan Graniitti

Tälläkin kertaa talomme suunnittelu aloitettiin keittiöstä. Ensin mietittiin keittiön malli ja ilmansuunnat, ja sen ympärille piirrettiin muu talo. Halusin toiminnoiltaan aika saman mallisen keittiön kuin vanhassakin talossa oli, koska se oli todettu meille tosi toimivaksi. Toki eroavaisuuksiakin löytyy, täällä on mm. iso niemeke saarekkeen sijaan, eteisen suuntaan on penkit keittiön jatkeena, ja tiskikoneita on tällä kertaa enää se normaali yksi :-D Monta asiaa oli kuitenkin tosi hyviä ja niitä jatkojalostamalla saatiin tämän keittiön suunnitelmat aikaan. 



Toiveitamme keittiön suunnittelun suhteen:



-Keittiö ja kodinhoitotila vierekkäin, näiden kahden välillä päivät tuntuu äidillä pyörivän. Edellisessä talossa nämä tilat oli eri päissä taloa, ja välille saattoi kulua polku parkettiin :-D Myös oleskelutilat ja keittiö haluttiin samaan yhteyteen, eli vähän entisaikojen tupa-fiiliksellä. 




-Keittiö lähelle eteistä. Aivan loppusuoralla puhkaisimme eteisen ja keittiön välille toisenkin kulun heti ulko-ovelta. Tämä oli hyvä ratkaisu! Muutama runko jouduttiin jättämään tämän takia keittiöstä pois, mutta toisaalta eteinen avartui huomattavasti. Laatoitin lattian niin, että keittiön "spanielipenkeille" voi mennä huoletta kengillä, saan kauppakassit heti sisään tullessa jo laskettua käsistäni suoraan keittiöön. Edellisessä talossa keittiö oli aivan toisessa päässä taloa kuin eteinen, ja siellä se ei niinkään haitannut mutta nyt halusin silti tehdä toisin. Spanielipenkkien osuus on vielä monella tapaa kesken, ja olen esittänyt toiveen että josko sen saisi jouluksi kuntoon. Jää nähtäväksi saadaanko se aikaan, arki-illat on liian lyhyitä ja viikonloput täynnä muuta... :-D 




-iso yhtenäinen tasopinta niemekkeeseen, jossa ei mitään toimintoja. Tämä on mahtava juhlissa kattaukseen, ja arjessa kerää kivasti kaikkea romua ja lappusia kulmilleen. Eh, no oikeastikin niemekkeen tasolla tehdään käytännössä kaikki keittiössä tehtävät jutut, ruuan laitosta leivontaan ja askarteluihin. Sälän kertymisen suhteen yritän edelleen tsempata! Tässäkin kuvassa näkyy syrjään työnnettyä nyssäkkää ja askartelumateriaalia ja vaikka mitä jos tarkkaan katsoo (ja vähän sama meininki taustalla näkyvässä kirjahyllyssäkin...).



-Kivitasot. Elämäni ensimmäiset ja mahdollisesti viimeiset kivitasot. Koska toiveissa olisi että tässä talossa asumme pitkään, ellei jopa lopun ikäämme, niin laminaatit eivät tulleet kysymykseenkään. Ekassa talossa oli puutasot keittiössä, eli sekin on jo testattu. Kivi houkutteli huolettomuutensa vuoksi, ja valinta on osoittautunut todellakin oikeaksi. Mattapintaisena ne tuntuukin niin ihanalta, että ohi mennessä tulee usein sipaistua pöydän pintaa 


-Ei yläkaappeja. Hetken meillä oli sellainenkin versio suunnittelussa jossa yläkaapit oli, mutta aika pian niistä luovuttiin uudelleen. Edellisessäkään talossa ei ollut yläkaappeja, enkä niitä sielläkään kertaakaan kaivannut. En ole tiskikaappi-tyyppiä.


-Roskis ylälaatikkoon, ja kaksi roskisvaunua jotta lajittelulle riittää tilaa. Ylälaatikon roskiksesta en enää luopuisi! Tosi paljon kätevämpi käyttää. Meillä on altaan alla myös se perinteinen roskisvaunu alempana, siellä on osa kierrätettävistä kuten kartonkipakkaukset ja muovit.




-Kylmälaitteet yhtenäiselle korkeiden kaappien seinustalle. Edellisessä kodissa meillä oli erikseen iso jääkaappi ja vieressä korkea pakastin. Näiden lisäksi saarekkeessa oli matala "maitojääkaappi". Tällä kertaa päädyimme ottamaan korkean jääkaapin ja viereen jääkaappi-pakastimen. Pakastinta on nyt vähemmän, mutta jos joskus ehdin innostua marjastamaan ja sienestämään niin voimme hankkia erillisen pakastimen esim ulkorakennuksen yksiöön. 



-Ei aamiaiskaappia, mutta erillinen tila kahvinkeittimelle. Päädyimme tekemään korkeiden kaappien seinustalle kolon, tätä voisi kutsua ehkä aamiaissyvennykseksi? Altaan ja lieden ympärillä ei ole kovin paljoa tasotilaa, ja niemekkeeseen en kahvinkeitintä halunnut, niin tämä on ollut oikein toimiva ratkaisu. Kolon taustaseinälle nostettiin myös tasomateriaalia ja valaistujen hyllyjen kanssa siitä tulikin keittiön katseenvangitsija!


-Kaikki koneet integroituina. Tämä toi mielestäni kivan rauhallisen ilmeen kalusteisiin. Uuni toki jäi esille, mutta sekään ei näy olohuoneen suuntaan. Mikro meillä on sijoitettuna ihan tavaliseen korkeaan kaappiin sisälle. 




- Allas kiinnitettynä altapäin. Tätä kaipasin monesti vanhan talon keittiössä, jossa allas oli kiinnitetty päältä. Altaan ympärystää pitää pyyhkiä jatkuvasti, ja sileä reuna on niin mukava sipaista puhtaaksi ja kuivaksi. Allas lähetettiin edeltä kiviveistämölle eli Ylämaan Graniitille, ja asennusvaiheessa allas oli siis jo kiinnitettynä tasoon. Liitos on todella siisti ja viimeistelty!


-Kauniit sävyt ja pinnat. Tässä onnistuttiin kyllä tosi hyvin! Keittiön ovien sävy on hiekka, hana kuparinen ja Cosentinon Dekton-tasot sävyssä Rem. Lattiassa on lehtikuusiparketti, ja tulevilla spanielipenkeillä istumapinta tehdään mänty liimapuulevystä. Valkoisen, hiekan, mustan, kuparin ja puun yhditelmä on omaan silmääni onnistunut ja rauhallinen.



Teen vielä spanielipenkkien valmistuttua postauksen kokonaan valmiista keittiöstä, toivottavasti sitten joulun jälkeen? Tai ainakin keväällä..? Heh, saapa nähdä miten pitkään menee. Vähän niinkuin ne viimeiset listat, niin näihin viimeisiin asennuksiin on vaikea ryhtyä. Raksavinkkini olkoot: tehkää kalusteasennukset aivan valmiiksi ennen muuttoa. Tai ottakaa asennus kalustetoimittajalta ;-)


Herääkö teillä kysymyksiä keittiömme suunnittelusta? Vastaan mielelläni!


Kuvia ja tietoa keittön tasojen asennusvaiheesta löytyy aiemmasta yhteistyöpostauksestani: https://talostakoti.blogspot.com/2021/07/talon-keittioon-asennettiin-tasot.html


Cosentinon tehdasvierailusta voit lukea täältä vanhasta postauksestani: https://talostakoti.blogspot.com/2019/10/espanjan-aurinko-marmorilouhos-seka.html


Lisätietoa Dektonista materiaalina sekä kuosivaihtoehtoja: cosentino.com/fi-fi

Kvartsitasojen työstöt sekä lisätietoa kiven käyttömahdollisuuksista sisustuksessa: http://ylamaangraniitti.fi/

6 kommenttia

  1. Hyvä postaus.. meillä keittiöremppa suunnitteilla ja myös tulossa kivitasot. Sama idea nostaa tasomateriaalia pieni pätkä seinälle.. onko lieden takaisella seinällä joku erikoismaali esim. Luja joka kestää paremmin roiskeita ja pyyhkimisen, vai aivan tavallinen seinämaali? Miten kestää käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos! Meillä on takaseinässä ihan tavallinen seinämaali, ei siis sitä pyyhittävää. Hellan kohdalla ei roiskeet ole olleet ongelma, mutta altaan kohdalle ehkä vähän. Jälkeenpäin harmittelin etten tajunnut maalata tuotakin seinää sillä pyyhittävällä, meillä kun olisi sitä ollut samassa sävyssäkin! :-D Toki purkki on tuolla vieläkin että ehkä jossain vaiheessa saan vielä aikaan maalata tuon kertaallen sillä jos näyttää että pinta menee huonoksi. Ylös nostettu taso onneksi nappaa suurimman osan kaikista roiskeista myös altaan luona.

      Poista
  2. Oi kuinka kaunis keittiö teillä! Kiitos paljon vinkeistä, meillä talon rakennus talven aikana alkamassa ja suunnittelu kovasti meneillään. Tuo mattapintainen kivitaso herätti kiinnostuksen, pitää tutustua lisää! Imeekö likaa/kosteutta, onko jäänyt länttejä tasoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kuulla että vinkit tulee ehkä käyttöön! Taso on niin tiivistä materiaalia että siihen ei imeydy mitään. Pintaan jää toki normaalisti likaa kuten mihin vain tasoon mutta pyyhkimällä lähtee tai ainakin puhdistuaineella. Pyyhkiessä pintaan ei jää sellaisia rätin jälkiä mitä joihinkin mattapintaisiin keittiön oviin on meillä ainakin jäänyt. Yleisesti ottaen tosi huolettomat nää tasot! Dektonista materiaalina saa hyvin tietoa tuolta Cosentinolta, heillä on myös oma showroom kehä 3 varrella jos sielläpäin liikkuu. Keittiöliikkeissäkin tuntevat varmasti materiaalin ja osaavat siitä kertoa, yleensä niissä on mallit esillä näistä eri sävyissä.

      Poista
  3. Selkeä ja hyvä kokonaisuus.
    Mainio tilanne, että pääsit varioimaan edellistä keittiötä. Kokonaan uudenlaisen suunnittelussa ois voinu joku juttu mennä vikaan.
    Varsinaista tetristä, kun yhden kohdan muuttaa mieleisekseen menee joku toinen huonompaan suuntaan. Jos siis mahdollisuus rakentaa muutamaan kertaan, onnistuminen varmempaa.

    Toi "aamiaiskolo" on käsittämättömän hienon näköinen. Miten erilaiselta se näyttääkään valaistuna ympäristön ollessa pimeänä.

    En itse ole oikein ymmärtänyt niitä kaappeja, joissa harvalla hyllytyksellä muutama juttu, jotka osan aikaa kumminkin ovien takana (vähän tilahukkaa ehkä).
    Sun versiosi ilmavuudessaan on eri juttu, se on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Merja kivasta kommentistasi!
      On totta että siitä on ollut apua kun on jo muutama raksa ja suunnittelut takana. Pohjakuvan piirtämiseen meni tosi paljon silti aikaa, ja arkkitehdin avulla maaliin olisi varmasti päästy nopeammin. Kukaan toivomistani arkkitehdeista ei ehtinyt tuolloin ottaa kotiamme työn alle, joten päädyimme tekemään suunnittelut kaikki itse. Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka joistain jutuista jouduimmekin luopumaan kun neliömäärä meinasi alkaa karata liian suureksi. Yksi niistä oli ruokakomero, olisin tosi paljon toivonut saavani sellaisen! Tämä aamiaissyvennys on osoittautunut ihan hyväksi, toki se olisi voinut olla myös vähän isompi että leivänpaahdinkin mahtuisi olemaan siinä jatkuvasti, mutta tälläisenäänkin jo oikein hyvä. Ovimekanismit aamiaiskaapeissa on melko hintavat ja koska ovet olisi meillä kuitenkin aina auki, jätimme ovet kokonaan pois.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!