Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

Puun ja murrettujen sävyjen Habitare 2019

Terveisiä Habitaresta, Helsingin Messukeskuksesta jossa vietin aika tiiviisti viime päivät. Ensin töiden merkeissä, ja eilisen tavaten tuttuja ja inspiroituen kauniista messuista. Tämän vuoden messuista jäi päällimmäiseksi mieleen puu eri muodoissaan, murretut sävyt, ja pehmeys.

Puuta oli käytetty paljon niin messuosastojen rakenteissa, kuin esillä olevissa tuotteissakin. Tämä on selvä jatkumo edelliselle vuodelle, ja oli toki jo arvattavissakin. Puu kuuluu suomalaiseen sisustukseen, ja vain tummuus/ vaaleus tuntuu vaihtelevan trendien mukaan. Tänä vuonna oli sekoitettu todella rohkeasti ihan tummaa ja vaaleaa puuta vierekkäin, vaikka perinteisesti on pyritty siihen ettei olisi montaa puulajia sekaisin. Tätä ilmiötä jään mielenkiinnolla seuraamaan ja ottamaan opiksi, itselläni on ainakin vielä haasteita puun sävyjen yhdistelmissä!

Murretut sävyt oli toinen selvä ilmiö, missään ei näkynyt kirkkaita perusvärejä, paitsi toisen hallin antiikkipuolen vintagehyllyissä :-D Osittain oli melko värikästäkin, osastoja oli maalattu reippaasti sateenkaaren sävyihin, ja toisaalta osa osastoista oli hyvinkin hiekka/beige/savi-värimaailmasta ammentavia. 

Pehmeys tulee pyöreistä muodoista, muhkeista samettiverhoista (joita olikin todella monella osastolla!), ja kotoisista nurkkauksista. Mikäli hälyiseen ja isoon messuhalliin on ylipäätään  mahdollista luoda kodikasta tunnelmaa, niin nyt sitä oli monella osastolla onnistuttu tekemään! 

Jos teillä herää kysymyksiä jostakin kuvasta tai osastosta / mistä kuva on otettu, laittakaa vain kommentteihin niin koetan selvittää ja muistella :-) Päätin nyt laittaa kuvat enemmän tälläisenä virtana vain. Tässä siis kuvakierros messuilta kameralle tarttuneisiin kohteisiin, olkaa hyvät:

Asun + Blau + Cozy + Iittala

Signals

Anno

Bo Lkv

Himmee

Matri

Signals

Siinne

Signals

Hakola

Muoto2

Vieser

Hakola

Verkkiksen älykoti

Tapio Anttila /Kaj Franc-palkintonäyttely

Pentik & Koti ja keittiö

Papurino

Teemu Järvi

Eimi Kaluste

Asun + Blau + Cozy + Iittala

Nikari

Mukavaa loppuviikkoa! Habitareen ehditte vielä mainiosti, messut jatkuvat sunnuntaihin 15.9 saakka. Ovet ovat avoinna 10-19 ja sunnuntaina 10-18.

Arkkitehtuurin helmi Helsingissä, Hotel Rantapuisto

Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Rantapuisto




Sain yhteydenoton Hotel Rantapuiston väeltä, että olisinko kiinnostunut tulemaan heille vieraaksi ja kertomaan vierailustani sitten blogissa. Vaikka asuimme ennen tätä nykyistä kotiamme Helsingissä yli kymmenen vuotta, en silti ollut koskaan käynyt tuolla. Kerroin oitis olevani kiinnostunut, koska ihan aidosti halusin päästä näkemään tuon kuvien perusteella upean paikan!






Rakennuksen historiaa



Hotelli sijaitsee Itä-Helsingissä, Vuosaaressa osoitteessa Furuborginkatu 3. Reitti hotellille kulkee kerrostaloalueen läpi, enkä olisi kyllä ikinä arvannut mitä tien päässä meitä odottaa jollen olisi tiennyt ennalta! Rakennus on valmistunut vuonna 1963 alunperin pankin koulutuskeskukseksi, ja sen on suunnitellut arkkitehdit Ragnar ja Martta Ypyä. Pariskunta on saanut inspiraatiota rakennuksen suunnitteluun Alvar Aallon arkkitehtuurista, sekä tanskalaisesta modernin taiteen Louisiana-museosta. Vaikutteet on todella helppo havaita! Aaltomaiseen tyyliin rakennus on kokonaisuus, jossa ympäröivä luonto on otettu osaksi sisätiloja, ja yksityiskohdat on mietitty takkoja ja pieniä yksityiskohtia myöten tyyliin sopiviksi. Aluperäistä henkeä on talossa jäljellä todella paljon, ja oli jännä huomata kuinka monet sisustusratkaisut ovat jälleen tälläkin hetkellä ihan kuuminta hottia!

Rakennus toimi pankin tiloina aina 2000 luvun alkuun saakka jolloin se alkoi palvelemaan myös kongressikeskuksena ja kokoushotellina. Vuonna 2006 rakennus siirtyi hotellikäyttöön omistajanvaihdoksen myötä, ja samalla nimi muutettiin Rantapuistoksi. Hotel Rantapuisto toimi Best Western-ketjun alla vuodesta 2014, ja elokuusta 2016 eteenpäin hotelli on toiminut itsenäisenä Hotel Rantapuistona.






Meillä oli huone hotellin Merisiivessä, ja ikkunoista avautui upea merimaisema. Hotelli sijaitseekin ihanasti meren lähellä, ja lähes kaikista tiloista saa aistia luonnon ja meren läheisyyden. Huoneemme oli perus siisti, mutta ei ihan samaa tyyliä muun rakennuksen kanssa. Jos hotellia jatkossa kehitetään, ehdottaisinkin panostamaan huoneisiin niin, että sama Artek/Marimekko/skandityyli jatkuisi niidenkin sisustuksessa. Huone oli kuitenkin oikein viihtyisä, ja kaikki toimi niinkuin pitikin!

Ympäröivä luonto tarjosi upeat puitteet ulkoilulle, ja meillä oli alunperin tarkoitus mennä myös melomaan, mutta sää ei oikein suosinut siihen puuhaan. Sen sijaan nautimme kiireettömästä olosta, ja käyskentelimme rannalla usemmankin kerran.




Illalliselle suuntasimme hotellin ravintolaan, ja Ravintola Rantapuisto olikin todellinen helmi. Ruoka oli järjettömän hyvää, ja palvelukin leppoisaa ja ystävällistä. Söimme itsemme niin täyteen että loppuilta kuluikin toipuessa :-D Jos ei ole majoitukselle tarvetta niin kannattaa testata ravintola! Illallista oli ainakin noin arki-iltana tarjolla klo 18-22.




Aamiainen tarjoiltiin samassa ravintolassa, ja vaikka illalla olikin tullut kunnon ähky, tuntui aamiainen uppoavan taas kummasti. Koko minilomamme kantava teema tuntuikin olevan syöminen :-D Onhan se kieltämättä näin perheellisen näkökulmasta se suurin arjen luksus, kun saa syödä jonkun muun valmistamaa maukasta ruokaa, ja vieläpä ilman keskeytyksiä!





Aamiaisen jälkeen kiertelin vielä hetken taloa kameran kanssa, ja löysin yläkerran juhlatilasta kenties maailman kauneimman takan! ♥ Takka oli kertakaikkiaan upea, ja ehdin jo aloittaa pohdinnat siitä, minkälainen talo pitäisi rakentaa että sinne voisi laittaa saman tyylisen takan... Muutoinkin reissu oli (kuten etukäteen vähän epäilinkin) todella inspiroiva, ja kuulin jopa mieheni pohtivan että mitenköhän tätä tyyliä saisi mukaan jos vielä kerran rakentaisimme :-D





Pintamateriaalit olivat todella kauniita ja luonnonläheisiä. Lattioissa oli terrazzo-laatta, seinillä tasaladonnalla tiiliä, vaneripintoja, rimakattoja, lattiasta alkavia ikkunoita jne. Luonto oli isona osana sisustusta. Voisin kuvitella, että hyvin paljon samoja sisustuselementtejä on nähtävänä esimerkiksi ensi kesänä Asuntomessuilla. Ajattomuus olikin ehkä paikan ydin, vaikka toisaalta rakennus oli kuin aikamatka menneeseen, se olisi voinut olla ratkaisuiltaan myös tämän päivän arkkitehtien luomus!



Tämä oli aivan ihana vuorokauden mittainen "rantaloma" hyvän ruuan kera, ja kotiin palasin rentoutuneena ja inspiraatiota mieli täynnä. Kiitokset siis hotellin väelle, joista suloisin taisi palvella meitä avaimia luovuttaessamme vastaanotossa ♥

Lisätietoja Hotel Rantapuiston nettisivuilta osoitteesta https://www.rantapuisto.fi/

Kesäillassa IKEA:n kanssa


Eilen irtaannuin pihatöistä sen verran että lähdin käymään Helsingissä IKEA:n kutsumana. Allas Sea Pool Kauppatorin laidalla oli ennestään tuttu, mutta tilaisuutta varten oli sisustettu iso parveke/ terassi, ja sitä osaa rakennuksesta en ollutkaan vielä nähnyt. Tilasta oli saatu IKEA:n tuotteilla todella viihtyisä kesäkeidas.






Parvekkeelta oli hienot näkymät merelle, ja pari kertaa joukkomme hätkähti kesken ohjelman, kun Ruotsinlaivat lähtivät liikkelle ja tuuttasivat komeasti korvan juuressa :-D Puheenvuoroja vastuullisemmasta arjesta ja valinnoista käyttivät niin IKEA:n oma väki kuten vastuullisuusjohtaja Jessica Lehtinen, muotoilija Iina Vuorivirta, kuin myös Sitran johtava asiantuntija Anu Mänty. Arjen valinnoista pidetyt puheet jäi pyörimään mieleeni, ja otankin kopin ilmaan heitetystä haasteesta keksiä yksi uusi arjen valinta jolla saa tehtyä kestävämpiä valintoja. Olemme jo äskettäin aloittaneet kierrättämään myös muoviroskan kun alueellemme tuli sen keräyspiste, mutta voisimme varmasti vielä vähentää lihan syöntiä entisestään. Minua hätkähdytti tieto, kuinka isoja summia menee rahaa siihen, että jätevedestä puhdistetaan sinne tuottamamme ylijäämäproteiini! Liika protetiini kulkee siis elimistön läpi, ja päätyy pytystä alas jäteveteen lääkeaineiden ja muun ylimääräisen kanssa. Ah. Myös  muovin kulutusta voisimme varmasti vielä vähentää entisestään, vaikka olemme asiaan jo koettaneet paneutua aiemminkin. Aina on parantamisen varaa!


IKEA

IKEA

Ikea, terassin sisustus


Ikea, terassin sisustus, parveke

Kuva: Kerttu Penttilä/ IKEA

Illan antia olivat ajatuksia herättävien puheiden lisäksi inspiroiva sisustus, jonka oli suunnitellut Pihkala-blogin Maija Rasila. Luonnonmateriaalit olivat isossa roolissa, ja nyt kun meilläkin on parvekkeen sisustusprojekti menossa, koetin oikein imeä ideoita mukaani. Kolmas tärkeä osa tätäkin tapahtumaa oli tavata taas iso joukko ihania bloggareita! Huomaan, että näen blogimaailman tuttuja useammin kuin monia muita ystäviäni, ja tästä porukasta onkin tullut ihana joukko johon on aina helppo mennä. Aikuisena saadut ystävät eivät ole itsestään selvyys!

Oikein mukavaa viikonloppua!