Oi mikä hotelli!


Otettiin isovanhempien avustuksella pieni irtiotto arjen ja raksan pyörteistä, ja suunnattiin Tukholmaan. Siellä oli sattumalta meneillään isot kaupunkifestivaalit, ja  joka puolella kaupunkia oli tarjolla huikeaa ilmaisohjelmaa. Reissu oli kyllä kaikinpuolin oikein onnistunut! 

Hotellimme oli ihastuttava Story Hotel Signalfabriken, ja halusinkin jakaa tämän ihanuuden kanssanne. Sisustus oli raikkaan erilainen suurimpaan osaan hotelleista verrattuna. Paikassa oli vahvasti industrial-henkeä, olihan rakennus oikeastikin vanha paloasema. Materiaalit olivat melko rouheita, oli paljasta betonipintaa, tiiliseiniä ja erilaisia rakenteita oli jätetty reippaasti esiin. Koko sisustuksen väritys oli tumma ja maanläheinen, mustaa, tummaa harmaata ja kuparia. Lisänä oli pieniä raikastuksia vihreillä ja jopa neonväreillä.

Myös hotellin toiminnoissa oli uutta ajattelua, varsinaista respaa ei ollut, vaan sisäänkäynti tapahtui ravintolan kautta, ja kirjautumiset hoidettiin asiakaspäätteellä. Aamiainen oli riittävän monipuolinen vaikkei aivan notkuvat pöydät olleetkaan. Huone oli siisti ja tilava, sisustus samaa kivaa tyyliä kuin muuallakin. Lastenvaunujen kanssa tuolla olisi ollut hankalaa, koska joka suuntaan tuli vastaan portaita, mutta aikuisille ja isompien lasten kanssa matkustaville voin ehdottomasti suositella! Kaiken muun kivan lisäksi hotelli oli myös todella edullinen, ja emme oikein keksineet että miksi. Luultavasti sijainti aivan ydinkeskustan ulkopuolella vaikuttaa asiaan? Keskustaan pääsi sujuvasti metrolla ja junalla, molempien pysäkit olivat aivan hotellin läheisyydessä, ja matka kesti noin reilun kymmenen minuuttia. 

Nyt taas uusin voimin kohti uutta viikkoa! :-)










Ihana Luck


Kävipä niin, että käydessämme taannoin asuntomessuilla näimme monta kaunista taloa, mutta ei ihan kaikkia. Varsinkin yhden missaaminen jäi jälkeenpäin harmittamaan oikein toden teolla. Olin nimittäin etukäteen lehdistä selaamalla rankannut talo Luckin omaksi ennakkosuosikikseni. Ja sitten siinä messupöhössä unohdin käydä siellä! Voiko kukaan olla niin, kröhöm, hölmö? No, helposti näköjään :-D


Asia korjaantuikin eilen oikein korkojen kera. Pääsin nimittäin käymään messuilla vielä uudestaan! Kiitos miehelleni joka käytti yhden lomapäivänsä että emäntä pääsee reissuun (pus!) ja erityisesti kiitos talo Luckin emännälle, joka tarjosi minulle oikein VIP-vierailun (puspus!).

















Rakastin talossa yksinkertaisesti kaikkea. Värejä, sisustusta, kierrätysideaa. Uskallusta tehdä asiat vähän eri tavalla. Kontrasteja, selkeyttä. Mustaa ja valkoista. Laatattomia kylppäreitä. Saunaa. Köynnösmuuria. Leikkisyyttä ja valoa, valaisimia. Atriumpihaa. Keinuja terassilla. Lehmiä (!) takapihalla.
Mutta aivan erityisesti ihmisiä talossa! Niitä asukkaita, olihan siellä tosiaan muutama muukin ihminen paikalla... :-) Joskus elämässä kohtaa tyyppejä, joiden kanssa synkkaa heti, ja tuntuu kuin olisi tunnettu aina. Heidi oli yksi tälläinen henkilö. Terkkuja vaan sinne Jyväskylään, toivottavasti kohtaamme vielä! Niin ja kiitos vielä vip-päivästä! Very Important, indeed :-D

Koska keskisuomen suunnalla on kuulema tapana uutisoida ihan kaikki, (kuten eräänkin messuperheen ruokapöydättömyys...) niin minunkin vierailuni päätyi ihan otsikoihin asti :-D Heidin blogia kannattaa käydä lukemassa muutenkin, siellä saa kurkistuksen aivan hillittömiin kommentteihin mitä ihmiset suustaan päästelee!

Ja hei, perjantai! Ensi viikolla alkaakin sitten taas koulut ja toisenlainen arki. Ihanaa sekin :-)

Alvar Aalto museo














Jyväskylän reissuun saatiin mahtumaan myös visiitti Alvar Aalto museossa. Minua kiinnostaa arkkitehtuuri, historia ja huonekalumuotoilu, ja tuolla oli tosiaan yhdistettynä noita kaikkia. Oli mielenkiintoista nähdä esimerkiksi tuo masiivipuisen jalan taivutus vaiheittan, sekä monia Aallon luonnoksia. Monet hänen suunnittelemistaan kalusteista ja lampuista ovat tälläkin hetkellä aivan huippusuosittuja, eli ainakin ajattomuus on ollut yksi hänen vahvuuksistaan. Lisäksi Viipurin kirjaston restauroinnista näytetty video sekä kuvamateriaali kiinnosti minua kovin, oman alani aiheita kun ovat. Rakennus itsessäänkin oli kiinnostava, ja erityisesti pidin siitä miten valo kulki tiloissa.

Mikäli tämä aihepiiri kiinnostaa ollenkaan, suosittelen kyllä Jyväskylässä liikkuessa piipahtamaan tuolla. Museon kupeessa oli vielä pieni kauppa, jossa oli myynnissä valaisimia, kankaita, julisteita ja pienesineitä.

Asuntomessuraportti 2014

Asuntomessukuvia tulee nyt vähän joka puolella vastaan, mutta aina niissä on jotain erilaistakin. Tässäpä muutama yksityiskohta joita minun silmiini osui, ja sattui kamerallekin tallentumaan. 
















Lähdin messuille sillä mielellä, että ahmin ahnaasti ideoita sillä tänä vuonna aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan. Silti en löytänyt juurikaan ihan kokonaan uusia juttuja joita olisin kuvitellut siirtäväni meille tulevaan taloon joko rakennukseen itseensä tai sisustukseen. Oikeastaan Villa Elissan raakalautakatto oli ainoa sellainen yksityiskohta mitä en ollut ennestään ajatellut mutta voisin vaikka käyttääkin meillä. Sisustuksista löytyi ilahduttavan erilaisia värityksia ja tyylejä, uskon että niistä löytyi "jokaiselle jotakin".

Siellä täällä eri taloissa pisti silmään aika huono työn jälki. Messurakentaminen on kai aina hieman taistelua aikaa vastaan, ja paikoin se näkyi aika selkeästikin.Messujen antina sain moniin jo valmiisiin päätöksiini vahvistuksen, että juuri niin tehdään kuin ollaan suunniteltukin. Keittiöt olivat melkein kaikki vetimettömiä ja musta-valkoisia. Sellaista mekin ollaan laittamassa, eli ainakin ollaan ajan hermolla ;-) Portaita ja kaiteita olin päättänyt katsella, mutta niistä en kyllä löytänyt uusia ideoita. Toisaalta sain yhden porrassuunnittelijan yhteystiedot. Monissa taloissa oli käytetty lasiliukuovia terasseille, ja niitä oli mukava nähdä paikan päällä, koska sellainen meillekin uuteen taloon tulossa. Nähtävästi me oltiinkin jo napsittu monet tämän hetken muotijutut suunnitelmiin ennen messuja :-D

Reissu oli tosi kiva, ilmat vaihteli paahtavasta helteestä hurjaan ukkoseen. Käväistiin tänään ennen kotiinlähtöä vielä Alvar Aalto-museossa joka oli ihan kiinnostava paikka, siihen palaan vielä ihan omassa postauksessaan. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Talostakoti



Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun näin lehdessä pienen ilmoituksen seuraavana keväänä haettaviksi tulevista tonteista. Huusin toiseen huoneeseen miehelle, että hei, me muutes rakennetaan talo! Eipä ukkoparka tainut vielä silloin tajutakkaan minkälaiseen sambaan tuo lausahdus meitä veisi. Siitä hetkestä on pian kuusi vuotta. Siitä, että saimme tietää tontin saamisesta, on noin viisi vuotta. Ja siitä kun muutimme lopulta tähän työllä, ja todella myös tuskalla rakennettuun taloomme, on noin neljä vuotta. Aika pian muuton jälkeen aloitinkin blogin, ja sille tuli luontevasti nimeksi Talostakoti. Sitähän siinä koetettiin parhaillaan tehdä. Ensin tehtiin talo, ja sitten siitä tehtiin koti. Ja siitä tulikin lopulta hyvä koti. Oikein hyvä.

En olisi ikinä uskonut silloin kuusi vuotta sitten, enkä vielä moneen hetkeen sen jälkeenkään, että eilinen päivä joskus koittaisi. Mutta se koitti. Haluan uskoa että asiat menevät elämässä juuri niinkuin on tarkoitettu, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan. Monissa asioissa isomman kuvan, kokonaisuuden, näkee vasta jälkeen päin. Että näinhän sen kuuluikin mennä!

Eilen pistin nimeni paperiin, ja sillä paperilla tästä talosta tulee aikanaan toisten ihmisten koti. Talostakoti. He tekevät talosta uudestaan kodin. Talot ovat kuin ruumiita, ja asukkaat niiden sielu. Talo tarvitsee ihmisensä, ei talon ole hyvä olla yksinään. Tämä talo saa uuden sielun, uudet omat, hyvät ihmiset. Toivon, että heidän yhteiselonsa on pitkä ja onnen täyteinen!

Eilen illalla kun Talo, se ihan itse suunniteltu ja rakennettu, hiljeni päivän hälinästä, istahdimme miehen kanssa alas ja kaadoimme itsellemme lasit shampanjaa sekä skoolasimme. Ihailimme hetken kättemme töitä. Totesimme yhteen ääneen, että hyvin tehty rakas, onneksi olkoon. Luopuminen on vaikeaa, ajatuksena jopa lähes mahdoton. Melkein kuin omasta lapsestaan pitäisi luopua, noin verrannollisesti. Silti meillä siintää mielikuvissa se uusi talo, ja siitä tuleva tilavampi koti. Se isompi kuva. Ja se vaatii luopumista ensin. Luopumisen tuskaa lievittää onneksi se, että saamme muuttaa täältä suoraan uuteen kotiimme, ilman väliaikaista raksa-asumusta. Millään muulla tavalla en olisi ehkä tähän edes pystynyt. Nyt minulla on vielä hyvää aikaa jatkaa surutyötäni, ja uskon että lopulta pystyn lähtemään täältä hyvillä mielin. Itkemättä en kyllä lupaa olla kun oven viimeisen kerran kiinni painan...

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Elämä kantaa kyllä.