Vauvasta tulikin ihan iso






Meidän vauva muutti muiden pienten kanssa samaan huoneeseen. Voi haikeus! Vaan eihän tuo mikään vauva edes enää ole, 1v3kk, mutta nuorimmainen kuitenkin. Ja aika pieni edelleen. Alunperin meillä oli ajatus, että ei täällä kodissa edes yritetä siirtää poikaa, kun tuo lastenhuone on ollut jo muutenkin niin täynnä. Mutta parempien yöunien toivossa päädyttiin ottamaan lastenhuoneesta vanha pulpetti pois, että saatiin siihen pieni kolo vielä yhdelle pinnasängylle. Nyt tuolla keskikokoisessa huoneessa onkin jo neljän lapsen sängyt, nyt huone on täynnä! Noh, eiköhän tässä tämä kevät mahduta vaikka vähän ahtaamminkin, kun uudessa kodissa on sitten yksi makuuhuone enemmän. Lisätila tuleekin kyllä todella tarpeeseen :-) Ja kieltämättä nukkuminen on tuntunut nämä pari yötä melko mukavalta!

Törmäsin muuten sellaiseenkin tietoon, että Niemen tehtaat ovat ottaneet tuon vanhan retrokerrossängyn uudelleen tuotantoon. Hauskaa! Nuohan on aika haluttuja, meille tuo vanha sänky on tullut puolikas kerrallaan kahdesta eri kierrätyskeskuksesta, eikä maksaneet juuri mitään ;-)



Rapsakka loppiainen







Loppiaisen ohjelmassa oli uudella talolla käynti, kuten lähes aina kun miehellä on vapaata. Jos voisin, muuttaisin sinne jo nyt. Veisin kimpsuni ja kampsuni sinne raksaromun keskelle, ja väistelisin työmiehiä. Tuijottelisin vain isoista ikkunoista avautuvaa maisemaa ja hengittelisin syvään. No, ei mene kauaa enää! Samalla reissulla hyödynsin tilaisuuden, ja otin pari huurteista kuvaa jäätyneestä merestä ja joesta kun kerran kamerakin mukana oli. Ja onhan se meri vaan kaunis, huh.

Kotosalla on lämmitetty takkaa, pulkkailtu rapsakassa pakkasessa ja nautittu jopa hetkittäin joutenolostakin. Harvinaista herkkua! Herkkua oli muuten myös piparkakkutalo, jonka laitoimme lasten kanssa vihdoin parempiin suihin. Tuli syötyä kyllä ihan liikaa... :-D

Lisäksi laittelin jäätulppaaneja tulemaan viime talvien tapaan (millaisia, siitä täällä, ja täällä). Vähän liian myöhään vaan havahduin siihen, kun ovat loppuviikolle lupailleet jo plussakelejä. No, jospa ne hetken edes kestäisi kuitenkin!

Leppoisaa paluuta arkeen kaikille!

Veeärrän toivot





Pikkupojat tulivat edeltä sisään ulkoiltuamme päivällä. Hetken päästä kun tulin itsekin, oli olohuoneemme muuntunut junaksi. Ensin katsottiin matkaliput, ja sitten eikun menoksi!

"Täs ois kaikille laitettu matkalukemista omille paikoille. Sulle äiti on laitettu puutarhakirja. Niitä on sekä kovalla että pehmeällä paikalla, saat itse valita."

Olipa mukava hengähtää hetken junassa ja lukea puutarhakirjaa. Ajelin monta pysäkinväliä, pehmeällä paikalla :-)

Kohti





Tämän vuoden loppuessa en välitä katsella taaksepäin. Vaikka vuoteen mahtui paljon hyvää, oli joukossa monia asioita jotka saavat kernaasti painua historiaan vuoden 2014 mukana. 

Haluan katsoa eteenpäin. Vuoteen, joka tuo meille paljon uutta. Uuden kodin. Uuden kotikaupungin. Toivottavasti uusia ystäviä. Yhden uuden koululaisen ihan uudessa koulussa, yhden uuden eskarilaisen. Ylioppilasjuhlat. Rippijuhlat. Niiden molempien järjestelyn. Muuttolaatikoiden pakkaamisen, sen haikean suloisen hetken, jolloin tästä ensimmäisestä itserakennetusta talosta on lopullisesti luovuttava. Myös sen hykerryttävän onnentunteen, kun saammekin ensimmäisen kerran jäädä nukkumaan uuteen kotiimme ja herätä siellä uuteen aamuun. Syödä se ensimmäinen aamiainen uudessa kodissa, kaikessa rauhassa, katsellen sitä huolella valittua maisemaa ikkunan takana. 

Vaikka kulunut vuosi on välillä luhistanut melkein maanrakoon, nyt viimeisenä päivänä seison selkä suorana, ja katson päättäväisesti kohti uutta. Uusi vuosi, uusi alku. Kuin auringonnousu. Tervetuloa 2015, olen valmis!

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teillekin!


Anteeksi, Petri


Luin aiemmin tänään Moderni puutalo-blogin postauksen, jossa Petri oli aivan järkyttynyt näkemistään haloista kirjahyllyssä. Niin pahasti, että tilanne ainakin vaati hiljaisen hetken, sekä tuplaviskin autotallissa. Eli aika pahasti! Koska juttu nauratti minua vielä nyt illallakin, oli ihan pakko laittaa vielä tälläinen julkinen kuvallinen tunnustus ja anteeksipyyntö.

Olen tosi pahoillani Petri, mutta siellä ne on, kuten kuvasta näkyy. Klapit hyllyssä, ja hylly lehdessä (Kotivinkki 10/2014). Laita minulle viestiä, niin tarjoan sinulle sen viskin. Tosin autotallia meillä ei ole, mutta eiköhän me jotain keksitä :-D