Kranssibrunssilla Ullanlinnassa


kranssi, joulu, bolkv

Eilen oli ihan huikea päivä. Päivä alkoi kransseja sitoen, väliin mahtui pyörähdys Ornamon designmarkkinoilla Kaapelitehtaalla, ja loppui rakkaan kanssa kahden kesken vietettyyn illalliseen. <3 Kransseja teimme Bo Helsingin toimistolla, jonne meitä oli kutsuttu porukalla nauttimaan brunssia ja oppimaan kranssien teon saloja. Oppia saimme Hey Look:in ihanilta daameilta. Kiitos vielä molemmille! 

joulukranssi

diy, joulukranssi

joulukranssi, diy

Materiaalit oli niin kauniisti esillä, että alkuun tuntui ettei niihin raaskisi edes koskea :-D Hieman sama fiilis tuli brunssipöydän äärellä, mutta onneksi molemmat tulivat lopulta käyttöön, koska pöydän antimet olivat herkullisia, ja kranssien teko älyttömän kivaa ja inspiroivaa! 

Bo:n toimisto oli itsessäänkin jo hengästyttävän upea ja ihanalla paikalla Ullanlinnassa. Nuo Helsingin kantakaupungin kivitalot paksuine ikkunalautoineen ovat kyllä todella kauniita ja varmasti monen unelmissa myös omaksi kodiksi. Itse olen niin vannoutunut omakotiasuja, että en ehkä osaisi tuolla noin keskustassa asua, mutta ihanaa siellä on käydä huokailemassa ja ihailemassa menneiden aikojen arkkitehtuuria.

bo lkv, sisustus, 1kertaa2




Brunssin nauttimisen jälkeen siirryimme kranssien pariin, ja kranssin pohja syntyi vain yhdestä oksasta taivuttamalla. Kiva idea, ja aion varmasti tehdä näitä muutaman kotona lisää!


Seuraavaksi luova kaaos, jossa materiaalit ja glögikupit seikkailivat sulassa sovussa... 



Ja lopputuloksena sain aikaan kaksi kranssia kotiinviemisiksi :-)

diy kranssi, joulu, tunnelma

diy joulukranssi

Mitäs tykkäätte? Vihreän eri sävyt riittävät oikein hyvin kranssiin, eikä kimalteita välttämättä kaivata joulun tunnelmaa tuomaan :-)

Kiitos kaikille mukavasta seurasta! 


2.12 Joululahjavinkkejä pukille

Joulukuun toinen. Joulupukilla alkaa varmaan olla vuoden kiireisin sesonki käsillä, ja niinpä päätimme bloggaajaporukkamme voimin helpottaa hänen hommiaan hieman. Kuukausittainen aiheemme tuli marraskuussa (hups, en ihan ehtinyt marraskuun puolella)  Modernisti Kodikas-blogin Kertulta, ja ohjeet kuuluivat näin:  

"Aikuisetkin saavat toivoa ja nyt on aika avata sisustusbloggaajien toiveiden tynnyri! Tämä joulupukki tuo vain kotimaisia sisustuslahjoja ja nyt kerätään neljä haavetta toivomuslistaan seuraavissa sarjoisssa:
alle 20 e, alle 200 e, alle 500 e, alle 1000 e
Maailmanrauha tulee vakiotilauksena eli sitä ei saa toivoa.;) Tällä teemalla nostetaan esille suomalaisia suunnittelijoita ja valmistajia, jaetaan inspiraatiota omista haaveistamme sekä annetaan lahjavinkkejä lukijoille."

Kerttu tekee meidän kaikkien postauksista myöhemmin vielä koosteen, kiva nähdä mitä muut ovat postauksiinsa valinneet. Nyt ei siis ole ihan oikeista toiveista pukille kyse, mutta jokaisen näistä kyllä kelpuuttaisin meille jos pukki sattuisi tuomaan! Valitsemiani tuotteita yhdistää kotimaisuus ja kaunis design. Oikeat toiveeni pukille ovat tänä vuonna hieman toisenlaisia, kuten lapset sanovat "sellaisia mitä ei voi paketoida laatikkoon" ,ja materialistisista haaveista ehkä uusi kuivausrumpu...


Riemupuoti,

Alle 20e

Kauniit vaneriset RIEMU-magneetit, joiden taustalta löytyy ihastuttava Maru. Marun Riemupuodissa on tarjolla muitakin kotimaassa valmistettuja vanerituotteita ja koruja.

Kuva ja lisätiedot: Riemupuoti


1kertaa2
Alle 200e

1kertaa2 Polku-peite. Lämpöinen kotimaassa kudottu viltti on aina tarpeellinen, ja jos se vielä hivelee esillä ollessaan esteetikon silmää, aina parempi. Talvella näihin on mukava kääriytyä, ja vilteillä on myös aina tärkeä osa majan rakentamisessakin toimiessaan seininä ja kattona :-) Malliston takana  on Piia, blogitoveri hänkin <3

Kuva ja lisätiedot 1kertaa2


Hakola Riippu-hylly

Alle 500e

Hakolan Riippu-hylly. Viherkasvien ystävänä tämä olisi kiva tapa laittaa pienempiä kukkia esille, ja valoisaan paikkaan ikkunalle. Hyllyä on saatavana sekä kukkaruukuilla että tavallisilla hyllyillä, itse ottaisin tämän ruukuilla varustettuna!

Kuva ja lisätiedot: Hakola

AVA Room

Alle 1000e

AVA Room-kerrossänky. Aihe olisi ajankohtainen, koska pikkukoululaiset pitäisi saada samaan huoneeseen. Viime yönäkin ekaluokkalainen oli "yökylässä" isoveljen huoneen lattialla, mutta pidemmän päälle kerrossänky voisi olla hyvä ratkaisu, ja tämä malli jos joku miellyttäisi äidin silmää!

Kuva ja lisätiedot: AVA Room




Onko teillä joululahjojen valinnassa kotimaisuudella tärkeä rooli? Itse tuen mielelläni paikallista, käsityötä ja kotimaisuutta, mutta toki niitä toivotuimpia "leluhirviöitä" sekä muutakin vähemmän kotimaista pukinkonttiin päätyy. Teen mahdollisuuksien mukaan myös itse lahjoja, ja toisaalta joskus muistamiseksi soveltuukin parhaiten vaikkapa jouluinen kukka, eikä niinkään tavaraa. Joulumyyjäiset on myös hyviä paikkoja löytää yksilöllisiä jouluviemisiä. Meilläpäin on paljon joulutapahtumia ja yhdet tosi suuret myyjäiset Taidetehtaalla jonne tänäkin vuonna koetan mennä :-)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Diy-koristeet puuhelmistä parissa minuutissa


diy kuusenkoriste, joulukoriste

Tervetuloa joulukuu! Sinua, ja varsinkin joulukalenteria onkin odotettu hartaasti. Aamulla sujahti aamiainen keskimääräistä nopeammin jälkikasvun suihin kun se oli ehtona että saa mennä tutkimaan mitä kalenterin taskusta löytyykään :-) Helpotusta arkeen siis siltä osin tiedossa muutaman viikon, jee!

Täällä blogin puolella ei tänäkään vuonna ole varsinaista joulukalenteria, vaikka joka vuosi toisten kauniita toteutuksia ihaillessa päätän, että ensi vuonna minäkin. No. Onhan taas se ensi vuosi. Muutaman jouluisen jutun ajattelin silti teille jakaa, vaikka niitä ei jokaiselle päivälle riittäisikään. Ammennan osan blogin arkistoista, ja saatanpa jokusen uudenkin idean jakaa. Nämä tämän päivän superhelpot joulukuusenkoristeet kuuluvat näihin uusiin ideoihin. 

Tarvikkeina minulla oli kahdenkokoisia puuhelmiä, toiset maalattuina ja toiset puupinnalla. Valitsin maalattujen väriksi valkoisen, jotta ne näkyvät kauniisti tummaa kuusta vasten. Naruna on jotakin vanhaa pakettinaruksi ostettua ohutta puuvillanarua, mutta saman asian ajaa lähes mikä tahansa ohut naru.


Diy, joulukoriste, kuusenkoriste

Naru viedään läpi palloista kaksinkertaisena, tehdään toiseen päähän solmu, ja tasataan narun päät saksilla. Jos naru on niin ohutta, että solmu meinaa sujahtaa pallon reijästä läpi, tee kaksi solmua päällekkäin. Itse käytin narujen pujottamiseen ohutta, nro 2,5 virkkuukoukkua, joka mahtui juuri ja juuri myös pienempien helmien reijästä läpi. Ripustusosasta kannattaa yrittää tehdä kaikkiin koristeisiin melko saman pituinen, niin lopputulos on rauhallisempi. Itse käytin pituuden mallaamiseen pieniä saksia jotka olivat muutenkin käsillä. Valmis! Kun kaikki tarvikkeet on esillä, näiden tekemiseen ei mene kuin muutama minuutti, ja kokonainen sarja uusia kuusenkoristeita on valmiina.

Hetken harkitsin että olisin piirtänyt näille ylempään palloon silmät ja suun, mutta jätin ne nyt kuitenkin laittamatta. Ihan sympaattisia nämä on ilman hymyilevää naamaakin :-)

Diy, joulu, kuusenkoriste

Aamulla kun tuli puhetta joulukalenterista, pienimmät lapset ymmärsivät että nyt on jo joulu. Kun sitten korjasimme, että ei kun nyt vasta alkoi joulukuu, niin nuorimmainen kiljaisi oikein sydämensä pohjasta, että "JEE, joulukuusi on jo matkalla!" Niinpä, voisihan sen jo kohta vaikka hankkiakin. Toistaiseksi huonekuusi saa toimia virkaatekevänä joulukuusena :-D

1. adventti

Piparin leivontaa, joulu

Joulu, leivontaa

marimekko, joulupipari


Ensimmäisenä adventtina meillä köllöteltiin kotona ilman kiirettä. Iltapäivällä leivottiin pipareita, ja nautittiin joulun tuoksusta. Kynttiläkin paloi. Huomenna taas uuteen viikkoon!

Marimekon kevät 2017


Marimekko kevät 2017

Jouluun on nyt kuukausi aikaa, voitteko kuvitella! Joulukortteja pitäisi jo puuhata, lahjoja miettiä, ja vaikka mitä kivaa :-) Tämä on ihana aika vuodesta. Tosi ihana on kyllä kevätkin, ja nyt saatte joulua odotellessa pienen aikamatkan ensi kevääseen. Käväisin nimittäin pari viikkoa sitten Marimekon kevätmalliston ennakkotilaisuudessa, ja se oli järjestetty kivasti sisustamalla kokonainen Marimekkokoti.  Kokonaisuus oli juuri niin ihanan marimekkoinen, että olisin voinut muuttaa tuonne ihan suoraan asumaan!

Marimekko kevät 2017

Marimekko kevät 2017

Keltainen kylpytakki ja pyyhepino oli ainakin ihan sen näköisiä että voisin kuvitella ne meillekin <3

Marimekko Aallonkoti Hotel Apartments

Asunnon sisustus oli kaunis ja tarkoituksella Alvar Aalto-henkinen. Olihan paikkana Aallonkoti Hotel Apartments. En tiennyt ennestään että tuolla on tosiaan ihan vuokrattavia huoneistoja, ja minkälaisessa paikassa! Ikkunoista näkyi Finlandia-talo ja Töölönlahti. 

Marimekko kevät 2017

Keväisen kodin lastenhuoneen verhossa oli esillä Veljekset-niminen kuosi, jonka Marimekko lanseeraa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Sen on suunnitellut Maija Louekari.

Hassu ilmiö muuten, että tuolla asunnossa minulle tuli yhtäkkiä kauheasti ikävä meidän vanhaa taloa. Sitten vasta tajusin, että se johtui tuosta lattiasta! Meillä oli lähes täsmälleen samanlainen parketti siellä :-) Vaikka halusin tänne uuteen ehdottomasti vaalean, on tuo ruskea kieltämättä edelleen tosi nätti myös.


Marimekko 2017

Astioissa oli monta kivaa uutuutta, ja nämä graafiset astiat tulevat varmasti löytymään monen suomalaisen keittiöstä tulevaisuudessa! Astiaston taustalla on Carina Seth Anderssonin ja Sami Ruotsalaisen yhteistyö. Kuosit oli minusta raikkaat ja sopivalla tavalla erilaiset kuin aiemmat Marimekon astiat. Näiden kanssa sopii hyvin ainakin Design lettersit mitä monilla nykyään on :-)

Marimekkokoti, kevätmallisto Marimekko

Ihanaa joulun sekä myöskin kevään odotusta kaikille, sekä rauhallista viikonloppua myös :-)