DIY: Valaisinten tuunaus puuhelmillä


Aurinkoista lauantai-iltaa! Päivä kului pulkkaillen ja puuhastellen, mutta pieni tuunauskin ehdittiin tehdä. Meillä on keittiössä ollut jo ennestään katossa valaisinkisko, ja siinä roikkumassa kolme lampunkantaa ilman mitään varjostimia. Isoilla polttimoilla on saatu vähän ilmettä, mutta ideana on ollut pitää valaisimet kevyinä etteivät ne peitä maisemaa. 

valaisin, tuunaus, diy

Piipahdin viikolla muissa asioissa askarteluliikkeessä, ja siellä silmiini osui isoja puuhelmiä. Ne kun olivat vielä tarjouksessa puoleen hintaan, niin nappasin muutaman mukaani. Tuli heti mieleen nämä keittiön valaisimet! Alunperin olin ajatellut laittaa näihin keramiikassa tekemiäni isoja helmiä, mutta puiset sopivatkin tuohon paljon paremmin, ja ovat kevyemmätkin.

keittiö, valaisin, tuunaus

Valaisimet ovat siis muuten ihan ennallaan, mutta johtoihin on pujotettu puuhelmet. Homma vaati pientä näpertelyä, kun johdon yläpäästä piti irrottaa hetkeksi osa jolla valaisin on kiinni kiskossa. Onneksi mieheni on kärsivällinen näpertelyä vaativissa askareissa :-D 

keittiö, valaisin, diy, tuunaus, talostakoti

Muutos on aika pieni, mutta silti ilme muuttui mielestäni tosi kivaksi!

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, muistakaahan huomenna ottaa toinenkin pulla ♥

10 kommenttia

  1. Oivaltava tuunaus! :) Pienemmät puupallot tasapainottavat hauskasti isompia valopalloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on lastenhuoneessa sellaiset valaisimet joissa on johto täynnä eri värisiä puuhelmiä, nyt nämä on vähän niinkuin samaa sarjaa :-D
      Huomasin saman itsekin valmiista valaisimista, että tuo helmi tosiaan tasapainottaa isoa polttimoa kivasti :-)

      Poista
  2. Tosi hieno idea, ja vielä makeampi toteutus! Pakko nostaa hattua, hyvää silmää ja vielä osaat tuoda visiot eläviksi upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla :-) Tykkään kyllä itsekin, kun nyt lampuissa toistuu tuo puun sävy, ja ne sopii kivasti pöydän pinnan kanssa yhteen!

      Poista
  3. Kiva idea! Puuhelmet pehmentävät valaisimia kivasti ja sopivat upeasti keittiönne ilmeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alunperinkin olin noihin tosiaan ajatellut isoja helmiä, mutta niiden piti olla keraamiset mitä olen tehnyt itse. Nyt kun nuo puiset on paikallaan, huomaan että ne tuo sitä pehmeyttä kivasti, ja ovat kyllä parempi vaihtoehto kuin ne keraamiset :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus yksinkertaisin on kaunis :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!