logo

Porvoon ostosten yössä









Tämä kesän päättävä viikonloppu on täynnä kivoja tapahtumia. Eri puolilla vietetään venetsialaisia ja muita tummuvien iltojen juhlia. Loviisassa on tänä viikonloppuna Wanhat talot-tapahtumaa, ja meillä Porvoossa oli tänään Ostosten yö. Käväisimme isomman tyttären kanssa kiertelemässä vanhaa kaupunkia alkuillasta, ja oli kyllä kiva käydä taas ihailemassa kauniita taloja. Hassu ilmiö, ennen tänne muuttoa kävin aika useinkin kaupungilla ja erityisesti vanhassa kaupungissa, mutta nyt näinä parina kuukautena kun olemme oikeasti asuneet Porvoossa, olen käynyt siellä tasan kerran. Sekin oli vasta viime viikolla kun meillä oli vieraita Italiasta. Kodin ja pihan laitto ovat pitäneet niin kiireisenä, ettei ole ollut kertakaikkiaan aikaa! Nyt oli kuitenkin mukava käväistä, tuo on siitä kiva tapahtuma että ehtii pieniin putiikkeihin paremmin. Arkisin kun olisin yksin lasten kanssa liikkeellä, ei tule vain lähdettyä. Moniin liikkeisiin ei olisi mitään asiaa rattaiden kanssa, ja illalla kun mieskin on jo kotona, on liikkeet sitten jo suljettuja. Eli ihan tervetullut juttu, samoin kunnollisille työssäkäyville tuo on varmasti tarpeen, että pääsevät hekin puoteihin asioimaan :-)

Ohessa muutama kuvapala, väkeä oli taas tosi paljon liikkeellä kun sää selkeni sopivasti illaksi. Päivällä tuli niin järjettömästi vetta taivaalta, että pelkäsin jo vedenpaisumusta :-D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Meillä onkin huomenna tosi jännittävä ja erilainen päivä, josta kuulette varmasti myöhemmin lisää. Suoritan myös Habitare-arvonnan piakkoin, ja ilmoitan voittajan tässä viikonlopun aikana.

2 kommenttia

  1. Kauniille seudulle olette muuttaneet. Onko lapset sopeutuneet? Pieni tyttö ainakin näytti metsästä nauttivan, mutta hän ei taida olla teidän kuopus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset kyllä tykkää kun on paljon luontoa ympärillä :-) Ja totta, tyttö ei ole kuopus.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!