Opintielle

Eilen oli suuri ja odotettu päivä. Pikkupojilla alkoi ekaluokka ja esikoulu. Ekaluokkalaisen reppua oli käyty etsimässä moneen otteeseen, ennenkuin se oikea löytyi. Pojan ja vanhempien toiveet eivät aina aivan kohdanneet... :-D Seitsemänvuotias oppi repun oston myötä myös uuden hienon käsitteen: kompromissi. Nyt kaikki ovat tyytyväisiä :-) Eskarilainen käyttää vielä vanhaa kerhoreppua, ja sovittiin, että ensi vuonna hänkin pääsee sitten reppuostoksille.

Lasten koulumatka on onneksi todella helppo ja rauhallinen, lähinnä pyörätietä melkein koko matkan. Loppupäässä koulun lähellä on kaksi tien ylitystä, mutta nekin ovat pientaloalueella ja liikenne ei ole noilla paikoilla kovin runsasta. Silti hirvittää että jossain vaiheessa ekaluokkalainen alkaa kulkea itse matkaa. Itse autoilevana olen nähnyt sen, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät ratin takana... Jos itse vaikka antaisitkin jalankulkijalle tietä, painaa viereisen kaistan sankari yleensä kaasua ja pyyhkäisee suojatielle astuneen pahaa-aavistamattoman jalankulkijan kengänkärjet puhtaiksi. Joskus joku on jopa lähtenyt ohittamaan sivusta suojatien eteen pysähdyttyäni, jos on ollut vain yksi kaista per suunta. Uskomatonta! Aihe joka saa verenpaineeni nousemaan ja silmissä välkkymään punaista. Kuinka tähän saataisi muutos?

Lähetän lapseni tuonne opintielle, ja pyydän teiltä seuraavaa; Älkää autoilijat ajako hänen päälleen. Niin kiire ei voi koskaan olla. Jokainen lapsi on aivan liian arvokas ja ainutlaatuinen menetettäväksi autoilijan kiireelle ja välinpitämättömyydelle!

Lapsille toivotan ihania hetkiä uuden oppimisen parissa, uusia ehkä jopa elämänmittaisia ystävyyksiä, ja opettajille kärsivällisyyttä sekä hyvää mieltä uusien lasten parissa :-)