Pieni pala uutta terassia





Illan jo hämärtyessä kävin nappaamassa pari kuvaa uudelta terassiltamme. Varsinaisesti se ei ole uusi, vaan se on vanhan laajennus. Tai vielä tarkemmin sanottuna uudella osalla vain yhdistettiin kolme erillistä terassia, eli talomme varsinainen terassi, sisääntulon etuterassi, sekä varaston edessä ollut pikkuterassi. Kokonaisuudesta en vielä saanut kuvaa, koska toimintojen paikkoja vielä mietitään, ja muutoinkaan ei ihan niin valmista vielä ole, mutta nämä makupalat halusin teille jo näyttää. 

Terassin laajennus oli meidän "kesälomaprojekti", eli miehen kesälomasta (ja lomarahasta) meni tuohon aika iso osa. Kannatti, sillä olemme molemmat kokonaisuudesta todella innoissamme. Tykkään ihan älyttömästi siitä, että meillä on enemmän terassia nyt myös tuon mustan mökin edessä! Koska jotakin pientä sisustusta halusin tuonne jo laittaa, mentiin taas pihistelyn kautta. Hain kierrätyskeskuksesta pari metallista tuolia jotka olin siellä nähnyt jo joskus aiemmin, ja suhautin ne nopsasti mattamustaksi spraymaalilla. Aiemmin tuolit olivat vihreät. Pikkupöytä meillä oli jo ennestään, ja kasville ruukkukin löytyi varastosta, se sain vain samat mattamustat maalit niskaansa kuin tuolitkin. Yhteen nurkkaan ripustin amppelin, joka sekin on muuten oma tekemäni keramiikkatyö. Aika tee-se-itse-meinigillä siis mennään taas! 

Sain Instagramissa projektia näyttäessäni huolestuneita viestejä siitä, että enkö tiedä ettei kestopuuta saisi käsitellä ennenkuin vasta vuoden päästä. Voin kertoa, että tiedän tuon suosituksen kyllä, ei siis huolta :-D En vain halunnut katsoa terassia kirjavana sitä vuotta, joten laitoin siihen värit pintaan jo nyt. Olemme jo aiemmin tehneet etuovelle yhden uuden askelman, ja siinäkin on värit pysyneet ihan hyvin, vaikka öljysin sen heti tuoreeltaan. Eipä siinä, laittelen sitten keväällä uutta öljyä pintaan, jos se sitä näyttää vaativan.

Ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia

  1. Uutena käsittelyssä on vaara, että se jää laikukkaaksi kun lauta kuivuu ja enemmän tai vähemmän väriä imeneet kohdat paljastuu. Laikukasta on hankala enää saada tasaisen väriseksi joten siksi sitä vuoden kuivumisaikaa ennen käsittelyä suositellaan. Hauska nähdä miten teille käy. Voihan se olla, että laikukas onkin ihan kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on noinkin, mutta toisaalta ehkä maalarillakin on vähän osuutta asiaan ;-) Ja jos on laikkuja, se tuskin häiritsee niin paljon, kuin kokonaan erivärinen laajennusosa vanhan kyljessä :-D

      Poista
  2. Onpas vaikuttavan tyylikäs musta, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän ulkorakennus on tosiaan musta, ja kiva että nyt sen edustallakin on oleskelupaikka. Tykkään itsekin tosi paljon, ja jos olisin saanut itse päättää vapaasti, olisi myös talostamme tullut musta. Nythän mustia näkee jo paljonkin, mutta silloin nelisen vuotta sitten se oli jotenkin kai liian outoa rakennusvalvonalle :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!