Tervetuloa ruska ja sade



Voisin sanoa, että vihdoin meilläkin saatiin sadetta! Koko kesä meni käytännössä sateetta, ja luonto alkaa olla todella nääntynyt. Pari kertaa Porvoon keskustassa oli isompia ukkoskuuroja, yksi niistä pääsi kymppiuutiisiinkin saakka. Vaan silloinkin tässä meillä muutaman kilometrin päässä paistoi aurinko paahtaen kolmenkympin lämpötilaa. Vaan nyt vihdoinkin, aaah!

Tänään bongasin myös selkeitä ruskan merkkejä. Eikai nyt vielä, oli ensimmäinen ajatukseni. Toisaalta, kesän alku meni niin nopsaan, että tavallaan ymmärtäähän sen. Suomen kesään tottuneille kasveille alkaa olla kesän pituus jo täynnä ja ylikin. On siis aika siirtyä syysasuun :-)  Lähdin ottamaan kauniista puista paria kuvaa, kun samalla nousikin ukkonen. Sateesta huolimatta jäin kuvaamaan vielä hetkeksi, ja aika kivan hämyinen tunnelma kuviin tulikin.






Terassiltamme katsottuna metsässä on jo hieman keltaisia sävyjä myös. Ja onhan tuo peltokin jo aika elokuisen värinen. Otan ruskan ihan ilolla vastaan. Viime kesänä tuntui syksyn merkkien saapuessa, että höh, eihän se kesä vielä edes alkanut. Tänä vuonna saimmekin sitten lämpöä kylliksi, ja nyt on hyvä aika saada koti viileämmäksi taas. Ehkäpä oma aktiivisuuskin taas nousee, kun sisällä ei ole enää se +30 ja ylikin?





Synttärilahjaksi kesällä saamani Hait pääseekin taas tositoimiin, ja uskoisin vieväni ne piakkoin metsään etsimään sieniä. Ai että, ah ♥

Mukavaa alkavaa viikkoa!


2 kommenttia

  1. Onpa kaunista ja ihanan värikkäitä kuvia. Hyvä kun pääsee noin hienot Haitkin käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla! Hait on kyllä lempparit, mies on ilmeisesti kuunnellut tarkkaan puheitani, kun keksi antaa sellaiset minulle kesällä synttärilahjaksi. Edelliset Hait alkoi olla jo aivan puhki kulutetut :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!