Omenamuffinssit


Tänä vuonna omenapuiden oksat notkuvat kaikkialla sadon painosta. Vaikka oma pikkuinen omenapuumme ei vielä satoa tuonutkaan, olen saanut äitini vanhan pihan puista omenaa kylliksi, ja vielä vähän päälle. Reseptikirjanen on ollut esillä usein, ja on pitänyt ottaa ne harvemmin tehtävätkin omenaherkut käyttöön, että saadaan vähän vaihtelua. Nyt muistin ystävältäni aikoja sitten saadun omenamuffinssien reseptin, ja nämä olikin niin hyviä että päätin jakaa ne teillekin tänne blogiin.


Älkää antako amatöörin tekeleiden ulkonäön hämätä, muffinssit ovat todella meheviä ja maistuvia! :-D

Omenamuffinssit 


7dl omenan paloja
3rkl voita
2dl sokeria
1rkl kanelia

Taikina:
200g voita sulatettuna
2dl sokeria
2dl fariinisokeria
3 kananmunaa
1,5 tl leivinjauhetta
6dl vehnäjauhoja
1,5dl kylmää maitoa

Pilko kattilaan omenat, voi sekä sokeri ja kuullota noin viisi minuuttia. Lisää kaneli. Valuta nesteestä osa pois.

Sekoita voisula ja sokerit keskenään. Lisää vatkaten kananmunat. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Lisää lopuksi maito ja paloitellut ja kuullotetut omenat, sekoita taikina hyvin.

Jaa taikina muffinssivuokiin (oma huomio, kannattaa laittaa paperisia kaksi päällekkäin, niin tulee nätimpiä kun reunat ei lörähdä). Paista 200 asteessa uuniin keskitasolla noin 20 minuuttia. Jäähdytä, ja sirota päälle tomusokeria.




Kiitokset Niinalle, jolta aikoinaan tämän reseptin sain. Hän tekee muuten ihania kakkuja tilauksesta, kannattaa käydä vilkaisemassa hänen Marsispossu-blogistaan!

Onko teillä jotain suosikkireseptejä mitä omenasta voisi vielä tehdä? Laittakaahan linkkejä kommenttiboksiin, niin käyn hakemassa ideat talteen, noita omppoja on nimittäin vielä aika paljon jäljellä... :-D Mukavaa viikonloppua! 

6 kommenttia

  1. Mä googlailin omppumuffinssireseptejä viime viikolal ja löysin apple and raisin muffin -haulla tosi paljon hyviä. Tein lopulta sellaisia, joihin tuli ompun ja rusinoiden lisäksi kaurahiutaleita rakennetta tuomaan. Toimi tosi hyvin!

    Ne paperiset muffinssivuoat on itse asiassa tarkoitettu muffinssipellin koloihin. Siksi ne eivät ilman pellin tukea pysy kasassa. Jos haluaa paistaa tasaisella pellillä, kannattaa ostaa amerikkalaisia muffinssivuokia (tällä nimellä löytyy) tai cupcake-vuokia. Ne voi täyttää täyteen asti ja ryhti pysyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos selvennyksestä noiden vuokien kanssa! Laitoin miehen kaupasta niitä hakemaan, niin oli toki ottanut edullisimman paketin. Hyvä tietää seuraavalla kerralla olla tarkempi, toi paketti tosin kestää ehkä ikuisuuden kun siinä oli jotain 200kpl :-D
      Kuulostaa hyvältä tuo sinunkin löytämä resepti. Näissä oli jujuna fariinisokeri, ja se että ompot kuullotetaan rasvan ja sokerin kanssa, niin tulee tosi maukkaita. Seuraavaksi koetan ehkä noita sinun mainitsemia :-)

      Poista
  2. Ai että, varmasti hyviä! Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, tänään pisteltiin melkein kaikki loput :-D Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  3. Ihan asiasta kukkaruukkuun, mutta katselin tänään Suomen kaunein koti-ohjelmaa, ja siinä lopussa tuli seuraavan ohjelman puffia,ja olin näkevinäni, että olisi ollut teiltä se pieni pätkä..? Olenko kuinka oikeassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooh, tuota. Onhan se tavallaan mahdollista että näit ihan oikeinkin :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!