Työpäivän piristys ja kaaoksen häivyttäjä


Pienikin kukkakimppu pöydällä saa aikaan ihmeen paljon. Tunnelma on heti kotoisampi ja viihtyisämpi. Minulla on ollut vuosikaudet tapana kerätä luonnonkukkia kimpuiksi, ja melkein voi liioittelematta sanoa että meillä on ollut aina kukkia pöydällä jo todella kauan. Paitsi nykyään. Havahduin oikeastaan tähän vasta, kun isäni puolisoineen kävi viikonloppuna kylässä, ja toivat kukkia. Nyt kun kukat ovat tuossa, hymyilyttää aina ohi kulkiessä. Hei taas, kiva kun tulitte! Kuin vanha ystävä olisi tullut kahville :-)


Työskentelen kotona, ja koska työni on ideoida erilaisia esteettisiä kokonaisuuksia ja sisustuksia, on työympäristön viihtyisyydelläkin iso rooli. Jos minulla olisi asiaan valta, ja kaikki maailman aika siivota, pitäisin kodin mielellään aina tosi siistinä. Valitettava totuus vain on se, että siihen ei kertakaikkiaan ole nyt mahdollisuutta. Kotona asuu vielä neljä pientä lasta, joiden siisteyskäsitys poikkeaa jonkun verran omastani. Tähän päälle pyykkirumba lisättynä yökastelijan tuottamalla ekstralla ja tiskit ynnä muut. Niinkuin toki kaikkien kodeissa jossain määrin. Koiranpentu vielä viimeistelee kaaoksen :-D Voisin toki valita että siivoilen päivät pitkät, mutta sitten jäisi taas ne työt tekemättä. Kuvien ottamisen hetkelläkin tiskipöytä notkuu aamun tiskejä, mutta kasat on rajattu kuvista pois. Olisipa todella näppärää, jos elävässä elämässäkin saisi yhtä hyvin rajattua häiritsevät jutut pois, niinkuin valokuvissa!

*lisäys, jottei kenellekään jää tekstistä mielikuvaa, etteikö puolisoni siivoaisi myös, niin korjataan tämä. Hän siivoaa vähintään yhtä paljon kuin minäkin, omat pohdiskelut liittyy tähän, että olen täällä päivisinkin jolloin kaaos häiritsee astetta enemmän ja on houkutus nipistää työajasta siivoukselle. Lisäksi sotkijoilla on perheessämme ylivoima meihin vanhempiin nähden :-D


Kukkakimppu saa siis nyt toimia elämän rajaajana, koetan keskittää katseeni siihen, enkä moppaamattomiin lattioihin, tiskeihin tai muihinkaan vaativasti tuijottaviin kotitöihin :-D Oikein hyvää työpäivää minulle, sekä teillekin! 

2 kommenttia

  1. Kiitos samoin!
    Leikkookukat piristävät aina niin kivasti ja saa samalla kodin näyttämään siivotulta. ;) Itse olen nyt yrittänyt keskittyä viherkasvien hoitoon, jotta vihreyttä olisi ympärillä koko vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tämä, että jos et ehdi siivota, laita pöydälle kukkia :-D
      Viherkasveja meilläkin tosiaan on, ja vihreä tuo kyllä raikkautta silloinkin, kun ulkona ei ole niinkään vehreää. Suosittelen siis lämpimästi kasvejakin!
      Hauskaa päivää!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!