Terassien käsittely harmaaksi + sokkeleiden maalaus

Kaupallinen yhteistyö: Teknos



Koko kevään kestänyt maalausurakka alkaa olla vihdoinkin valmis. Maalasin talosta sekä ulkorakennuksestamme sekä sokkelit että terassit. Nyt yleisilme on tummempi ja selvästi huolitellumpi. Sain tähän projektiin mukaan Teknoksen, joka oli kumppaninani jo aiemminkin ulkorakennuksen maalauksen yhteydessä. Kiitokset heille!

Pohjatyöt

Pohjatöitä piti tehdä ensin jonkun verran, ennen kuin päästiin itse maalaamiseen. Sokkeleista piti saada betonin pinnassa oleva betoniliima pois, jotta maali tarttuu kunnolla. Vaihtoehtona olisi ollut hioa sokkelit sekä kukka-altaat, mutta päädyimme käyttämään Peittausliuosta, joka ruiskutettin pinnoille painesuihkupullolla, ja huuhdeltiin vesiletkulla harjauksen jälkeen pois. Terassit pestiin Rensa Terrace-pesuliuoksella ja huuhdeltiin huolellisesti. Kuulostaa kirjoitettuna nopsalta hommalta, mutta pestävää pinta-alaa oli aika paljon... :-D Sokkelia oli yhteensä 50 m2 ja terassia ja parvekkeita yhteensä 112m2. Kun pinnat olivat kunnolla kuivuneet, päästiin aloittamaan itse maalaaminen.

Tässä lähtötilanne keväällä, kun mitään ei oltu vielä tehty:



 Ja tässä on meneillään ensimmäisen maalikerroksen levitys:



Maalaaminen

Sokkeleiden maalina oli Teknoksen Saku Sokkelimaali, ja sitä tuli kaksi kerrosta. Maalin sävy on NCS 8500-N, eli hieman tummempi versio talon seinien harmaasta. Kukka-altaissa oli pinnassa runsaasti pieniä reikiä ilmakuplista, ja niitä jouduin hinkkaamaan moneenkin kertaan, ettei vaaleita pilkkuja näkyisi. Niitä näkyy yhä, mutta huomattavasti vähemmän. Ihan umpeen niitä taitaa olla mahdotonta saada. Onneksi sokkelit oli paljon huolellisemmin tehty, eikä niissä ollut niin paljon reikiä pinnassa. Maalaamisessa käytin pientä telaa sekä sivellintä apuna koloihin.

Terassien pintaan tuli Woodex Aqua Wood Oil, ja siinä värikartasta sävy 1835. Katsoin sävyn sen mukaan, että se olisi melko lähellä talomme harmaata. Öljyä on levitetty myös kaksi kerrosta. Ensimmäisen kerroksen jälkeen väri oli jo ihan kaunis, mutta melko epätasainen, ja toinen kerros auttoi tähän. Jännästi käsitellyt pinnat näyttivät alkuun jopa sinertäviltä, mutta sinisyys katosi parissa päivässä kun pinta kovettui. Huh. Ehdin jo säikähtää (jos joku muistaa meidän talon alkuperäisen värin, joka muistutti Ikeaa...). Terassit käsittelin kokonaan siveltimellä, joka oli suunnilleen terassilautamme levyinen. Pienemmällä siveltimellä otin sitten ahtaammat kolot, kuten parvekkeilla kaiteen juuret jne. Maalaaminen osui vähän epäkiitolliseen vuodenaikaan, kun siitepölyä oli todella paljon kaikkialla. Jouduin siis pesemään terassit uudelleen vielä ennen toisen kerroksen levittämistä, koska siitepölyä ehti tulla paksu kerros jo parissa päivässäkin.

Tässä etuterassi ennen ja jälkeen käsittelyjen. Samassa yhteydessä teimme yhden askelman lisää, mutta pihakivet valitettavasti antavat odottaa itseään. Jos minulla olisi riittävästi pääomaa, kävisin varmaankin ostamassa oman kaivinkoneen, niin kannattavalta vaikuttaa se ala, kun kukaan ei ehdi tai hintana voidaan pyytää ihan mitä vain. Samaa asiaa urputan täällä blogissakin varmaan joka toisessa postauksessa, eli jos siellä on joku kohtuullisen hintainen kaivurikuski linjoilla, tervetuloa levittämään meidän pihalle hiekka, että pääsen latomaan kivet paikoilleen! Miksei toki kivien asentajakin, niin säästyisi raihnainen emäntä. Taitaapa vaan mennä kottarihommiksi tämäkin :-D

Lopputulos

Tässä vielä valmista pintaa. Samalla näette taloamme ulkoapäin, en ole kovin usein siitä tainut kuvia laittaakaan? 






Olen lopputulokseen todella tyytyväinen, ja homma oli kaiken vaivan arvoinen! Samalla olemme tehneet pihalla paljon muutakin, ja toivottavasti tämän kesän jälkeen alkaisi olla ns. "valmista"., vaikka aika paljon vielä puuttuukin. Kuulema valmista omakotitaloa ei olekaan, mutta josko saisi nämä selkeästi rakentamisesta jääneet hommat ainakin pois? Varaston räystäänaluset, ikkuna-ja ovipellitykset, yksi rappunen vielä takaovelle jne... Paitsi ne pihakivet, niiden kanssa alan jo menettää toivoni, heh :-D

Ihanaa loppuviikkoa kaikille, ja mukavia kevätjuhlia koululaisille ja perheille!


3 kommenttia

  1. Oi että! Tulipa hyvän näköistä. :) Ihanaa kesäkuuta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kovasti tykkään itsekin, että talo muuttui valmiimman näköiseksi! Toisaalta altaat oli kivat kyllä betonisinakin, mutta koska sokkelit maalattiin kuitenkin, halusin että altaat on samaa väriä. Kasveja pitäisi kai jo vähän harventaa, on aika täyteen jo kasvaneet nuo altaat!

      Poista
  2. Прекрасное сочетание цветов фасада!

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!