kotiliesi

Melkein elokuu


Tuntuu siltä kuin olisi sunnuntai, vaikka onkin tiistai. Heinäkuu päättyy tunnin päästä, ja meillä alkaa aamulla taas arki. Pienimmät menevät päiväkotiin kesätauolta, ja äiti tässä haaveilee, että ainakin kotona työskentely alkaisi pikkuhiljaa helpottua :-D Toki koululaiset jäävät vielä tähän pariksi viikoksi lomapojiksi, mutta heidän kanssa uskoisin että hetkittäin voi jo työntekokin sujua. En tiedä miten oma ajatukseni alun perin oikein meni, kun kuvittelin keväällä että saisin tehtyä töitä, vaikka lapset onkin kesän tässä kotona? No, nyt on siis pientä helpotusta luvassa. Ehkä kodin ulkopuolinen toimistokin voisi olla jatkossa ihan vakavasti harkittava juttu!




Blogiin ei ole tullut viime aikoina laitettua oikein "mitään". Kynnys postata on noussut suuremmaksi, ja koska kesää on vietetty melkolailla ulkosalla, ei sisustuskaan ole ollut kovin kuvauksellinen. Uskoisin, että elokuu ja arki tuo tähänkin muutosta! 





Puutarha on siirtymässä loppukesän asuunsa. Vaikka alkuun näytti, että kaikki kukat kukkii pikakelauksella jo kesäkuussa, ovat nämä loppukesäiset silti ihan oikeassa aikataulussa. Onneksi, olisi ollut nimittäin sääli, jos tunnelmallisiin kesäkuun iltoihin ei olisi jäänyt enää ollenkaan kukkasia. Pihalla yksi lempipaikoistani on nykyään pihakeinu. Siinä on aina varjoisaa, ja pääsee hetkeksi viilentymään paahtavasta helteestä.

Helteestä puheenollen, meillä alkaa olla jo yhdellä ja toisella takki aika tyhjä kuumuudesta. Sanokaa vaan, että ei pitäisi valittaa, ja että nautitaan nyt jne, mutta valitan silti. Koska meillä ei tosiaan edelleenkään ole sitä ilmalämpöpummppua (mitä moni on aidosti ihmetellyt), niin sisätiloissa on todella, siis Todella Kuuma. Mittari näyttää yläkerrassa +32 astetta, vaikka ulkosallakin on jo tätänykyä noin viisi astetta vähemmän. Ilma ei liiku mihinkään vaikka kaikki lävet talosta olisi auki, ja kuumuus on jotenkin imeytynyt rakenteisiin asti. Olisiko kellään niksejä, jotka maksaisi mielellään vähän vähemmän kuin se pumppu? Nyt yksi yö on testattu parvekkeen ovi auki nukkumista, kun löysin oveen hyttysverkon, ja ainakin se tuntui auttavan jonkun verran. Hyttysverkkojakaan ei meinannut löytyä helpolla, kaikki helpotuskeinot tuulettimista alkaen on olleet kaupungista loppu jo pitkään. Toivon voimia vanhuksille ja sairaille, kun perusterve nelikymppinenkin meinaa jo uuvahtaa...






Vaan valitukset sikseen, elokuu on kaunista aikaa, ja toivotan sen lämpimästi tervetulleeksi ♥ Pienillä on reput valmiina odottamassa aamua, ja tunnelma on muutenkin oikein levollinen näin elokuun kynnyksellä.

Mukavaa alkanutta viikkoa, vaikka huomenna onkin kuulema jo keskiviikko!



4 kommenttia

  1. Helteet saisi minukin puolesta jo loppua...alkaa jo hengityskin tuntua työltä.
    Meillä on onneksi tuollainen laite, joka ottaa lämmön talteen jolla sitten lämmittää kotia ja helteitä varten siinä on viilennys....ja tänä kesänä sitä on todellakin tarvittu..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti saat helpotusta jostakin oloosi! Meilläkin on yksi pieni siirrettävä ilmastointikone, mutta sen teho ei riitä laskemaan lämpötilaa kuin yhdellä tai kahdella asteella, ja sekin pienellä alueella. Eli vaikka kone olisi tuntikausia päällä, on täällä edelleen se +30, ehkä nippanappa joskus +29. Ja yläkerrassa tosiaan se +32 vaikka mitä tekisi. Parvekkeen ovi auki nukkuminen on onneksi vähän auttanut öitä, ettei ihan koko yö mene hereillä pyöriessä!

      Poista
  2. Meilläkin on ollut kuuma! Alakerrassa lämpötila kohoaa yleensä noin 28 asteeseen. Yläkerran lämpötilaa en ole uskaltanut edes mitata, mutta veikkaan, että siellä lämpötila on ainakin 5 astetta korkeampi. Ollaan nyt tehty niin, että päivisin pidetään kaikki lävet ja sälekaihtimet/verhot visusti kiinni. Kun illalla ulkolämpötila laskee sisälämpötilan alapuolelle, avataan ikkunat. Eipä tämä menettely enää tämän helleputken jälkeen kovin paljon viilennä, kun lämpö on varastoitunut rakenteisiin, joten ilmalämpöpumppu on laitettu ostoslistalle. Suosittelen myös kokeilemaan nukkumista esimerkiksi tyynyliinan tai pyyhkeen sisään käärittyjen kylmäkallejen kanssa. :D Tsemppiä arkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sentään, kohtalotoverit. Koettakaa tekin jaksaa! Kylmäkallea en olekaan vielä kokeillut, pitää testata! Meillä on verhot kiinni myös, mutta ilmeisesti tuo laaja ikkunapinta on vaan oikein lämmitysjärjestelmä, ja tunnelma on kuin kasvihuoneessa. Ovia on pakko pitää auki, että ilma liikkuisi edes vähän, seisova 30-asteinen ilma on vaan sietämätöntä. Teen kuitenkin töitä täällä kaiket päivät, eli pakoonkaan ei pääse :-/ Hitsi kun oliskin rahaa laittaa siihen pumppuun!!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!