Punaisen maton paikka?


Syksyn tullen moni tuttu tv-ohjelma palaa ruutuun. Yksi omista suosikeistani on ehdottomasti kolmosella pyörivä Suomen Kaunein Koti. Ohjelman kodit ovat todella erilaisia, ja on superkiinnostavaa nähdä niin monen tyylisiä koteja, joita kaikkia yhdistää selkeästi rakkaus sisustukseen ja toimivaan arkeen. Muistelen monia edelliskausien koteja edelleen lämmöllä, niin upeita ideoita ja inspiraatiota ohjelma on tarjonnut. Tällä tuotantokaudella tuomaristossa on tapahtunut kiinnostavia muutoksia, ja meillä ohjelmaa katsotaan muutenkin tänä vuonna hieman eri silmin. Arvaatteko jo? Kyllä, meidän koti on tänä vuonna mukana, ja esillä itseasiassa jo seuraavassa jaksossa ensi viikolla!


Pakko myöntää, että oman jakson katsominen jännittää tosi paljon. Olen normaalissa elämässä suhteellisen luonteva tyyppi, mutta kun jättimäinen kamera ja kuvausryhmä olivat edessä, tuntui kieleni puutuneen, ja unohdin hengittää. En myöskään muista juuri mitään siitä, mitä tuli sanottua :-D Toinen asia jota odotan mielenkiinnolla on tuomareiden kommentit, ja ehkä vähän sekin, että pääsemmekö jatkoon. Jatkoon pääsylle en aseta kyllä korkeita toiveita, viime jakson lopussa kun vilahti muut ensi jakson kodit, oli yhdellä ainakin järvimaisema ikkunoiden takana. Eikös tämän ohjelman perinteisesti voita ne suomalaiset unelmat, rannalla olevat kodit..? :-D Oikeastihan tämä ei ole kovinkaan vakavamielinen kilpailu, ja pääasia oli ainakin minulle itseni ylittäminen ja uusi kokemus. Toki palkintoraha passaisi jos sen saisi, mutta se on oikeasti kuitenkin ihan sivuseikka. Koti on asia, jolla ei tietenkään voi tosissaan edes kilpailla, vaan jokaiselle se on tosi henkilökohtainen tila ja se maailman rakkain paikka, oli sitten Suomen kaunein tai jotain ihan muuta. Minusta koti on myös mielentila, rentous ja se, että voi olla täysin oma itsensä. Tälläisiä asioita ei ohjelmassa tietenkään arvioida, mutta sisustuksesta kiinnostuneille ohjelmasta löytyy huippukivaa hyvän mielen viihdettä!


Kuvauspäivä oli yllättävän pitkä, ja aamulla tuli tosi kiire saada aamiaistiskit pois ja muutenkin siistiä vielä viimeinen silaus. Joitakin juttuja unohtui siinä hötäkässä, mutta uskon siihen, että ammattilaiset osaavat kuvaamisen ja leikkauksen keinoin tuoda jokaisesta kodista ne parhaat puolet esiin. Meitä kuvattiin aamupäivällä, ja sitten me lähdettiin pois ennen tuomareiden tuloa. Illalla saatiin palata vasta kun lupa tuli, eli emme oikeasti tavanneet tuomareita missään vaiheessa. Eilen kuitenkin Habitaressa tupsahdin vahingossa ihan vastakkain Hanna Sumarin kanssa, ja automaattisesti menin että hei moi! Kunnes tajusin, että ainiin, eihän hän tosiaan tiedä käyneensä meillä :-D Lipesin nopsasti sitten vaan tilanteesta pois. Että moimoi vaan.



No entäs sitten se punaisen maton paikka? Taidan jättää sen vielä salaisuudeksi, vai arvaatteko minne sen laitoimme? Mukavaa päivän jatkoa, ja muistakaahan kannustaa meitä ensi keskiviikkona 19.9 klo 20, Mtv3-kanavalla!

13 kommenttia

  1. Ihana koti!

    Kyllä varmaan olette sen punaisen maton laittaneet tuohon ruokapöydän lähelle maisemaikkunan äärelle :)

    t.Piia / https://www.gloria.fi/blogit/pieni-talo-helsingissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piia ♥ Pakko sanoa, että ei ollut siellä! Se paikka on ehkä vähän sellainen outo valinta, mutta saas nähdä sainko selitettyä syitä sitten järkevästi :-D

      Poista
  2. Wau! Teillä on kyllä kaunis koti. Täytyykin katsoa jakso ensi viikolla. Tsemppiä kilpailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Kaisa :-) Toivottavasti en ole ihan kauhean kankea, vaikka siltä se kuvaushetkellä tuntuikin :-D

      Poista
  3. Mukava oli törmätä Habitaressa! Ja teidän kotia odotan innolla kans nähtäväksi ensi viikolla! Täytyykin ajastaa sille tallennus varmuuden vuoksi ;)

    Kodikasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tsempit vielä, unohtui laittaa äsken mukaan! ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä! Ja kiitos tsempeistä, toivottavasti en nyt ihan täysin mokaa koko hommaa :-D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, täälläkin odotetaan jännityksellä, kun emme tiedä yhtään millainen ohjelmasta tulee :-)

      Poista
  6. ...terkuin siis anonyymi MiiMii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei MiiMii, kiitos kommentistasi! Siitä on vissiin alkuosa jäänyt pois, mutta kiitos terkuista joka tapauksessa! :-)

      Poista
  7. Mahtavaa!! Silloin sanottiin joskus, että teidän pitäisi ehdottomasti lähteä ohjelmaan mukaan! Jään odottamaan jännityksellä ja pidän paljon peukkuja!! 👍👍😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu muutaman kerran on meitä kannustettu mukaan, ja nyt jopa talomme arkkitehti kysyi että voisiko meidät ilmoittaa. Lähdettiin sitten, vaikka aika karmeaa oli olla kuvattavana :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!