logo

Suomen Kaunein koti, viides sija!


talostakoti keittiö

Eilen tuli odotettu finaalijakso Suomen kaunein koti-ohjelmasta. Voitto meni ansaitusti Muurameen, mutta iloisena yllätyksenä meidän kotimme ylsi "pistesijoille", ja kotimme oli viides! Kukapa olisi uskonut, minä en ainakaan. Tuhannet kiitokset kaikille äänestäneille, kannustaneille ja muuten hengessä  mukana olleille! ♥

Me vietämme yhden sairastupalaisen kanssa täällä marraskuista hämärää, ja otin sähkömiestä odotellessa pari kuvaa muistoksi. Sähkömiestä siksi, kun muutamien valaisimien kanssa on ollut pulmaa, ja niitä nyt takuuna korjaillaan. Välillä tuntuu että blogiin on jo kuvattu joka ikinen nurkka moneen kertaan, ja kun muutoksiakaan ei enää juurikaan tule, on kuvausaiheet välillä vähissä. Toisaalta tuota tv-ohjelmaa katsoessa näytti monikin kohta ihan erilaiselta vain siksi, että kuvaaja oli valinnut niin erilaisia kuvakulmia omiin vakiintuneisiini verrattuna. Koetin tästä innostuneena valita tämän päiväisiin kuviin vähän toisenlaisia kuvakulmia. 






Suomen kaunein koti finalisti Porvoo

Kilpailu oli hieno kokemus kaikkineen, ja oli tosi hyvä että saimme kuvausten vuoksi monta keskeneräistä asiaa valmiimmaksi. Jopa pihakiveys tuli tehtyä (huh...) kun finaalipaikka varmistui, sillä ajatuksella että jos vaikka tulevat uudelleenkin käymään. Vaikka eivät voittajan kukkapuskaa meille tuoneetkaan, olen iloinen että uskalsimme osallistua, ja mennä todella pitkälle oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumalla kameroiden eteen. Porvoo siis kiittää ja kuittaa, ja täällä Suomen viidenneksi kauneimmassa kodissa vuosimallia 2018 jatkuu arki ennallaan :-D 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

6 kommenttia

  1. Onnittelut hienosta sijoituksesta! Olitte selvästi myös miestuomarin suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En tiedä suosikeista, hänhän antoi meille ysin, kun monelle muulle kohteelle kympin. Ehkä se oli kuitenkin vaan se ruma pöytä, jos muu oli mieleistä? :-D

      Poista
  2. Onnea viidennestä sijasta, ei huono ollenkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tokihan voitto olisi ollut mieluisa myös, mutta tämä on oikeasti hieno sijoitus, niin kauniita oli muutkin kodit! :-)

      Poista
  3. Hienoa, tosi paljon onnea, kyllä teillä on kaunis koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli kyllä yllätys että päästiin noinkin pitkälle, jo finaalipaikka oli minulle voitto :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!