Blogin 6v synttärit! Muisteloa menneistä vuosista.

Blogin ensimmäisestä merkinnästä on tänään kulunut kuusi vuotta. Se alkaa olla jo aika pitkä siivu elämää jota olen tänne tallettanut ja kanssanne jakanut. Elämässä on ollut melkoista haipakkaa, ja on tavallaan ihan hyvä että edes jostain voi käydä tarkistamassa että mitä tulikaan tehtyä :-) Ensimmäiset kuukaudet blogi päivittyi Vuodatus-sivustolla, mutta aika pian keväällä 2011 siirryin tänne bloggeriin. Vuosiin on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. On rakennettu taloja, synnytetty lapsia, juhlittu ja vietetty arkea. Välillä on pääosassa olleet lasten puuhat, välillä enemmän sisustus, käsityöt tai raksa. Monet kerrat olen pohtinut, että nytkö kaikki on sanottu ja kuvattu, vieläkö jaksan pitää tätä blogia? Aina olen tänne kuitenkin palannut, koska tämä on rakas harrastus, ja koen saaneeni tätä kautta niin ihania tuttavuuksia ja jopa ystäviäkin. Jotkut kommentoivat vuodesta toiseen, ja vaikka emme ole koskaan tavanneet, tuntuu kuin olisimme vanhoja tuttuja. Monia lukijoista olen sittemmin tavannutkin, ja varsinkin muista bloggareista olen saanut porukan johon voin kokea aidosti kuuluvani. Postauksia tällä alustalla olen julkaissut 1046. Kävijöitä on ehtinyt olla melkein puoli miljoonaa (!). Aikamoista.

Otin tähän muutamia kuvia kaikilta vuosilta, ja voi sentään tätä muistojen määrää <3 Vuosilukujen kohdalla on myös linkit aiempiin vuosikatsauksiin näiltä vuosilta, eli niistä löytyy vielä lisääkin vanhoja kuvia.


Olimme juuri muuttaneet uuteen taloon, laitoimme pihaa, rakensimme varastoa. Vietimme uuden talon tupareita ja esikoisen rippijuhlia. Totuttelimme omakotielämään, ja saimme nauttia mm. todella lumisesta talvesta ilman kaupungin aurausta, koska alue oli vielä niin kesken. Opin todella rakastamaan lumitöitä :-)









Paljon ompelua, keväällä uusi vauva <3 Pikkupojat aloittivat kerhon. Elämä oli värikästä, ja siihen tuli lisänä paljon pieniä mekkoja.













Jäädytettiin tulppaaneja, ommeltiin lisää. Rakennettiin yläkertaan vessa, ja siitä tulikin tosi kiva. Syksyllä saatiin taas vauva <3 Rakkautta riitti, oltiin väsyneitä mutta onnellisia. Tiesimme että jotakin tulee seuraavana vuonna muuttumaan. Harkitsin vakavasti blogista luopumista.









Nautittiin vihdoin reheväksi käyneestä pihasta. Ihailtiin kasvavaa kuopusta. Tiedettiin, että kesä tulee olemaan viimeinen tässä kodissa. Uusi tontti hankittiin syksyllä, ja uuden talon rakentaminen alkoi loppuvuodesta.











Raksaa, raksaa, raksaa. Aika vähän elämään mahtui alkuvuonna muuta. Keväällä pidettiin vielä esikoisen ylioppilasjuhlat vanhassa kodissa, ja sen jälkeen pakattiin tavarat pikavauhdilla muuttokuntoon. Kesäkuussa muutimme uuteen taloon, ja hyvästelimme suurella haikeudella vanhan kodin ja sen puutarhan. Haikeuteen ei voinut jäädä pitkäksi aikaa, koska uudessa talossa piti kääriä hihat ja alkaa taas tekemään pihaa ja rakentamaan puuttuvaa varastoa. Ensimmäiset pari viikkoa uudessa kodissa menivät taloa maalatessa, multaa levittäessä ja pakoillessa vesivahinkoa (!) joka ilmeni melkein heti muuton jälkeen. Elokuussa pidimme kuitenkin suunnitellusti ison tytön rippijuhlat, saateltiin pienistä lapsista isoin ekalle ja seuraava eskariin. Sen jälkeen alkoi pulssi vihdoin hieman laskea. Perheeseen tuli pieni karvainen jäsen, eli kissanpentu Molli.














Koetettiin toipua edellisestä vuodesta. Tähän menikin melkein koko vuosi. Jatkettiin varaston rakentamista, tehtiin hiekkalaatikko, juhlittiin tupareita, nautittiin arjesta. Saateltiin toinenkin pikkuisista koulutielle. Aloitin sisustussuunnittelijan opinnot, ja se tuntui olevan askel juuri oikeaan suuntaan.











2017

Tämä vuosi on vasta alussa. Mitä kaikkea se vielä tuokaan tullessaan? Mieli on avoin, ja toistaiseksi blogi saa jatkaa muistojen tallentamisen paikkana :-) Seitsemän vuotta on kuulema blogin elinkaari, jännityksellä jään seuraamaan miten tämä etenee. Ainakin olen kehittynyt kuvaajana todella paljon, ja siitä saan kyllä kiittää blogia ja tätä harrastusta.




Kiitos blogin pitkästä historiasta kuuluu ennenkaikkea teille! Kiitos että olette, luette, jätätte kommentteja, tuette. Kiitos. Järjestän lähiaikoina synttäreiden kunniaksi arvonnan, pysykäähän siis kuulolla!


14 kommenttia

  1. Ihana kooste kuluneilta vuosilta. Ja, onnea jo 6-vuotiaaksi "kasvaneesta" blogista. Kuvasi on aina niin kauniita ja juttujasi on mukava lukea, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuo kuusivuotias jo aika iso, eskarilainen ehkä jopa? :-D

      Poista
  2. Onnea kuusivuotiaalle! :) Se on jo kunnioitettava ikä blogille. Näköjään paljon mukavia muistoja on mahtunut noihin vuosiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika paljon on tosiaan ehtinyt tapahtua. Kuvamateriaaliakin olisi ollut aivan järkyttävät määrät, valikoin tähän nyt vain muutaman mitkä helposti löysin :-D

      Poista
  3. Ihana kooste! Oli kiva kurkata teidän menneisyyteen. Onnea taipaleesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! Kuusi vuotta sitten en olisi kyllä ikinä arvannut että näin kauan tätä pidän, mutta nyt olen siitä tosi iloinen :-) Varsinkin juuri ihmiset joita tämä on tuonut mukanaan elämääni, ovat huikea juttu!

      Poista
  4. Olipa kiva postaus. Mä muistan noi unikkomekot eli olen ollut
    lukijana jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kun kommntoit Oili <3 Olet tosiaan ollut matkassa tosi pitkään, iso kiitos siitä!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja hieno blogin kasvutarina. Toivottavasti jaksat jatkaa vielä, postauksiasi on kivaa lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kieltämättä sitä on kasvanut sekä ihmisenä (ihan kirjaimellisesti), että kuvaajana ja kirjoittajanakin. Joskus mietin jopa että poistan vanhoja postauksia, kun siellä on jotain niin järkyttäviä sisustusvaiheita ym, mutta olkoot kuitenkin. Kuuluu osana historiaan ja elettyyn elämään :-) Blogipohjan muutoksen myötä vanhat postaukset ovat usein asettelultaan ihan vinksin vonksin, mutta mitenkään ei aika riitä noita kaikkia yli tuhatta käydä korjailemassa :-D

      Poista
  6. Hei! Olipas ihana raikas tuulahdus käydä lukemassa täällä, etenkin tämä teksti, josta löysin hauskoja vastakohtaisuuksia ja kuitenkin yhdistäviä juttuja, samoja mielenkiinnon kohteita.

    Olen itse vasta blogin aloituksen kynnyksen ylittänyt, sinä jo todella konkari (minkä näkee kuvista sekä blogin ilmeestä ja voi lukea kirjoituksesta). Me muutimme mieheni synnyinkaupungista Porvoosta Hämeeseen useiden onnellisten Porvoo-vuosien jälkeen. Kampaajan olen kuitenkin halunnut pitää vanhassa kaupungissa Porvoossa, niin on sitten aina varmuus palata säännöllisesti ☺ Eilen juuri olin siellä kampaajan hemmoteltavana ja lounastreffeillä ystäväni kanssa.

    Nautittavaa tammikuun loppua, ja toivottavasti voisit kurkata minunkin blogiin! Kaikki vinkit ja neuvot ilahduttavat aloittelijaa. Minä ainakin löysin sinun blogistasi uuden rauhoittumispaikan, hetken teekupillisen äärelle, kiitos siitä 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sini, ja kiitos ihanasta kommentistasi!

      Hauskaa että olet Porvoosta kotoisin, me ollaan tosiaan aika uusia porvoolaisia :-) Tämä on kyllä osoittautunut tosi kivaksi paikaksi asua. Kaikki on niin lähellä, ja ilman pääkaupunkiseudun ruuhakaisuutta.

      Onnea sinulle uuden blogisi parissa, tämä on kiva harrastus ja voi tosiaan jäädä ihan pitkäksikin kumppaniksi, niinkuin itselläni on käynyt :-D Kävin lukemassa sinun blogiasi, ja hyvältä näytti siellä! Ainoa mitä jäin ehkä kaipaamaan, oli tunnisteet, eli sinulla oli ne kyllä käytössä mutta sivupalkista en päässyt selaamaan eri tunnisteiden alta löytyviä tekstejä. Eli se kannattaa sinne lisätä, helpottaa sitten jatkossa jos sinullakin on useampia eri aiheita joista kirjoitat, ja joku haluaa vaikkapa lukea juuri kauneuteen liittyviä postauksia. Huomaat kyllä varmasti itse ajan kanssa, jos joku homma toimii tai ei toimi, rohkeasti vaan alat tekemään omaa juttuasi!<3

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!