Varaston kätköistä



Kannettiinpa yläkertaan yksi kaappi. 

Kuten jo aiemmassa musta makkari-postauksessani kerroin, tämä tyhjäksi jäänyt seinusta oikein huusi jotakin pientä kaappia tai muuta kalustetta. Olen ilmeisesti imenyt vaikutteita uudehkosta blogituttavuudestani Rautatieläistalosta, jossa liinavaatekaappeja on lähes joka huoneessa, koska jotenkin aloin aika pian nähdä tuossa sieluni silmin vanhan liinavaatekaapin ja sen päällä huoneessa jo entuudestaan majailleen peikonlehden. Meillä on vanhoja koivukaappeja varastossa kolmekin kappaletta, niin vision toteutus ei vaatinutkaan kuin pienen jumpan portaita ylös, ja siinäpä se nyt on! Kaapin yläpuolelle pitää laittaa vielä muutama taulu seinälle, ja viereen ehkä peili tai naulakko, mutta nyt jo tykkään kaapista taas tosi paljon! Samoin matto on pieni käytävämatto lähinnä mallaamassa värimaailmaa, ostoslistalla on siis huoneeseen mustavalkoinen matto. Vanhassa kodissa tämä samainen kaappi majaili lasikuistilla kukkien alustana, ja nyt se on ollut varastoituna odottamassa että saisin aikaiseksi maalata sen vaikkapa mustaksi (heh, alan toistaa itseäni), mutta taidankin jättää kaapin vielä huonosta lakkapinnasta huolimatta noin.

Liinavaatekaappeja on näkynyt sisustuksessa muuallakin kuin Rautatieläistalossa, ainakin Marulla on Nuapurissa huikea pinkki kaappi, ja Majan Musta Ovi-blogissa on yhdistetty vastaava kaappi moderniin ja pelkistettyyn sisustukseen. Myös Villa Ilonasta löytyy kaunis kaappi ja sen päällä jo vuosia haaveilemani Modern Art-valaisin <3 Vinkatkaapa kommenttiboksissa jos teiltä löytyy blogeja tai instatilejä joissa näkyy vanhoja liinavaatekaappeja! 




27 kommenttia

  1. Ihana liinavaatekaappi. Meillä vastaava makkarissa. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuossa yllättävän kiva, jopa mies kommentoi (!) että se näyttää mukavalta tuossa :-D

      Poista
  2. Meillä on myös tuon tyylinen kaappi olohuoneessa. :) Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitääpä käydäkin kurkkimassa näkyykö se sinulla kuvissa :-)

      Poista
    2. Ei taida näkyä kuin osittain jossain. :D Pitää varmaan ottaa joku ihan oikea kuva. :P

      Poista
  3. Tuollaiset vanhat kaapit tuo kyllä niin kivasti tunnelmaa. Täälläkin olis etsinnässä tuollainen tuohon eteiseen, mutta toistaiseks ei oo vielä löytyny sopivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niissä on jotain sellaista mitä ei ihan uusissa kalusteissa ole :-) Tuo yksilö tuli meille joskus vuosia sitten muistaakseni tori.fi kautta edullisesti :-)

      Poista
  4. Onpa ihana kaappi! Älä missään nimessä maalaa, pliis. :D Vanhaa lakkapintaa pystyy korjaileen. Muistaakseni Rautatieläistalo vinkkasi joskus siihen sopivan aineen. Meiltä ei tuollaista löydy, mutta niin kovin haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedän että mukin jälkiä ja muita saa pois, mutta tästä on ihan kulunut se lakka päältä veke. Eli jotain pinnalle pitäisi tehdä kuitenkin :-)

      Poista
  5. Heipähei :) Onpas kiva että koukutin sinutkin taas liinavaatekaappeihin, meillä niitä tosiaan on nyt viisi! Yksi on maalattu ja muut alkuperäisasussaan. Eikun kevyt hionta ja uusi lakka päälle tai sitten uutta väriä pintaan. Kaunis on tuollaisenakin! Terkuin kaappihullu rautatieläistalosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Jonkunlainen suhde näihin mulla on ollut jo ennenkin, kun varastossa niitä oli tosiaan kolme :-D Ne ei vaan ole täällä talossa oikein löytäneet paikkoja, mutta nyt tuo yksi ainakin voisi olla tuossa. Ehkä ne kaksi muuta pääsevät ulkorakennukseen tekeillä olevaan työhuoneeseen säilytystilaksi? Teillä on kyllä upeita ne kaapit!

      Poista
  6. Liinavaatekaappi on minusta noinkin hyvän värinen. Matto antaa kivan säväyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Minulla oli tuossa ensin paljon värikkäämpi räsymatto, mutta laitoin tosiaan kokeeksi tuon mustavalkoisen vaikka se on siis oikeasti ihan pikkuinen matto vain. Mutta pitänee hankkia siihen isompi mustavalkoinen kun se on aika raikas :-)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Joo, tuo on nätti, ja ihmeen vähän kärsinyt vaikka on ollut tuolla pihalla säilytyksessä :-)

      Poista
  8. Aivan ihana kaappi <3 Meiltäkin löytyy samantyyppinen ja toinen on etsinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä taitaa olla aika monillakin kotonaan :-)

      Poista
  9. Jännää miten nää oli pitkään ihan ymhhh, mutta nyt yksi jos toinenkin on sellaisen vartavasten hommannut, jollei varastoissa ole lojunut. Ja vielä sekin, että alkuperäisväri on ok, ei tartte välttämättä maalailla. Antaahan se mukavasti kontrastia tuollainen lakkapintakin.
    Onkos sulla muuten shellakka- vai joku muu lakkapinta? Niihin on eri konstit miten pinta palautetaan. Vesi on pahinta mitä shellakkapinnalle voi joutua, harmaantuu oitis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuollainen tummunut koivu on ollut itselleni ainakin vähän sellainen väri että olen ollut vähän kahden vaiheilla tykkäänkö vai en. Nyt olen alkanut vähän jo lämmetä kuitenkin, vaikka tämäkin kaappi on ollut minulla jo ainakin viisi vuotta.
      Lakka on luultavasti selluloosalakkaa, testannut en ole mutta en usko että on shellakkaa.

      Poista
  10. Uuh, on se hieno. Meilkin muuten on samantyylinen, jonka maalasin mattamustaks! Oon ollu niin tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mattamustaksi minäkin olen tätä jo pari vuotta haikaillut maalavani, mutta en ole ehtinyt eikä ole ollut oikein tilaa missä maalata. Vaikka se on tuollaisenakin kaunis, jotenkin näen sieluni silmin että mustanakin olisi hieno :-)

      Poista
  11. Meillä on paljon varastotilaa muttei niistä löydy yhtään tuon veroisia aarteita. Se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Meillä taas on varastotilaa aika vähän, ja sekin on tungettu täyteen kaikenlaista. Vielä olis pari koivukaappiakin jäljellä :-D

      Poista
  12. Kaunis kaappi, ja sopii teille ihan täydellisesti. Miten ihmeessä tuollaisia kertyy varastoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu se on jännä tuo meidän varasto. En ole ihan suotta täällä blogissakin huokaillut kun varasto on ollut ihan liian kauan kesken, ja tavaroita on ollut vähän siellä ja täällä sullottuina. Niitä on parin karsimiskierroksen jälkeenkin vielä aikas paljon :-P Kuten nyt nämä kaapit, ja miljoona työkalua sekä emännän retrokangaslaatikoita ompeluksia varten :-D

      Poista
  13. Tommoset kaapit on ihan parhaita, kun niihin saa piilotettua puoli maailmaa :) Kauniit kuvat ja ihqu pikkumies <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Se on totta, nuo vetää ihan hirveät määrät tavaraa sisäänsä :-D Meillä on alakerrassa työhuoneessa vastaava kaappi, mutta kolmella ovella eli isompi, ja siellä on ihan älyttömästi kaikkea :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!