Porin Asuntomessut 2018, pihajuttuja


Kävin Porin Asuntomessuilla taannoin jo toista kertaa, ensimmäinen kerta oli keväällä kun alue oli vielä hieman kesken. Siltä reissulta laitoinkin jo makupaloja sisustuksista, ja tällä reissulla katseeni oli enemmän pihoissa, jotka keväällä oli vielä tekemättä. Otin tähän nyt kuvia ja poimintoja minua kiinostaneista kohdista yleisellä tasolla, enkä käy pihoja kohteittain läpi. 

Yleisesti alueesta sanoisin, että kaava oli omaan makuuni turhan ahdas, ja pihat olivat kaikki vastakkain. Toki tämä on yleinen tapa jolla omakotitaloja rakennetaan muutoinkin, mutta silti uusilla alueilla on mielestäni nykyään jätetty hieman väljyyttä, ettei oleskelualueet ole aivan toisen ikkunan alla. Porissa on haluttu rakentaa tiiviisti, ja hyödyntää vanha teollisuusalue joen rannassa tehokkaasti. Toisaalta joki ei silti näytellyt alueella juuri minkäänlaista osaa, ja vesi näkyi vasta kun meni aivan sen luo. Rantaan oli rakennettu korkea penkka, joka peitti veden alueelta katsottuna käytännössä kokonaan. Toki virkistysalueena ranta oli ihastuttava, mutta jäin pohtimaan, olisiko rantarakentamisen tuntua saatu tuotua alueelle enemmänkin väljentämällä kaavaa hieman, ja jättämällä pengerrystä matalammaksi? No, jossittelua on tämä, mutta koska alueet kiinnostavat minua kokonaisuuksina, koin että Karjarannassa olisi voinut olla potentiaalia ehkä hieman enempäänkin. Silti siellä on nyt monen unelmakoti valmistuneena ja odottamassa asukkaita kotiin, ja onnittelen heitä kaikkia vilpittömästi! Koti lähellä kaupungin keskustaa, veden äärellä, ja vielä pieni pihakin siinä, edustaa varmasti monelle unelmien täyttymystä ja syystäkin ♥ Vielä kun alue on kerralla valmis, ei voi kuin ihastella! Itsehän asun alueella, joka tulee olemaan kesken varmasti vielä kymmenen vuoden päästäkin... :-D







Näiden messujen eniten silmiin osunut trendi oli muurit. Muureja on ollut edellisilläkin Asuntomessuilla, mutta nyt niitä oli ehkä vielä himpun enemmän, osittain varmasti tiiviin kaavan vuoksi. 










Muureilla oli tehty pengerryksiä, ja nostettu istutusalueita. Messupihojen haasteena on usein aikataulu, eli kaikki on aivan viime tipassa valmistunutta. Siksi ilmeisesti suositaan nopeasti valmiin näköisiä pintoja, kuten kiveystä ja haketta istutusalueilla. Kasvien rehevöityminen ottaa aikansa, ja oliskin kiinostavaa päästä käymään Asuntomessualueilla aina muutaman vuoden päästä vielä uudelleen pihoja katsomassa :-) Näistä tulee vielä todella upeita pihoja, kun puut ja pensaat saavat muutaman vuoden kasvuaikaa.





Näillä messuilla oman haasteensa pihan laittajille on varmasti tuonut myös aikaisin toukokuussa alkanut kuumuus. Kun on kiireistä viimeistelyn kanssa, ei välttämättä pihan kastelulle ole jäänyt aikaa juuri siinä ratkaisevassa kohdassa kun taimet ja nurmet on juuri istutettuja. Toivottavasti loppukesä antaisi uusille pihoille armoa ja vettä, ja kasvit vielä toipuvat alkukesän helteistä.





Parvekkeet ja terassit oli otettu kivasti käyttöön myös. Osa pihoista oli tehty niin, että varsinaista pihaa ei juuri ollutkaan, vaan kaikki oleskelu oli keskitetty isoille terasseille. Tämä on varmasti yleistyvä ilmiö muutoinkin, kiireiset ihmiset eivät välttämättä halua melko työlästä nurmea ja kitkettäviä perennapenkkejä hoidettavikseen, vaan toivotaan pihalta ja istutuksilta helppohoitoisuutta. Tällöin aikaa jää enemmän juuri rentoutumiseen, grillailuun, ja pulahduksille vaikkapa uima-altaaseen. Oma ihmisryhmänsä ovat sitten itseni kaltaiset puutarhahörhöt, joiden nautinto syntyy nimenomaan siitä kuopsuttelusta, mutta me taidamme olla kuitenkin vähemmistöä? :-D Messuilta löytyi kumpaakin pihatyyppiä, mutta selkeästi enemmän oli terassipihoja.









Monet kiinnostavimmat pihaideat löytyivät tällä kertaa melkeinpä muualta kuin talojen pihoilta. Messualueen yleiset puistot ja kulkureitit oli laitettu nätisti, ja kekseliäästikin. Osa näytteilleasettajista olivat myös rakentaneet upeat osastot, yhtenä hyvänä esimerkkinä Timberwisen osasto alueen pääkadulla.  Rannassa kannattaa myös käydä ihan erikseen nauttimassa tunnelmasta, ja meitä ilahdutti suuresti seurata melojien harjoituksia joella. Kyllä veden äärellä on helteillä heti mukavampi olla! Itsekin tämän kesän innoittamana olen jo alkanut saada kaikenlaisia hulluja ideoita kesämökistä, veneestä, rantatontista ja kaikesta missä vain olisi se vesi lähempänä. Ah! Haaveita pitää olla, ja joskus niistä joku aina sitten toteutuukin?

Nämä porilaiset toteutuneet unelmat on avoinna yleisölle vielä 5.8.2018 asti, lisätietoja löytyy osoitteesta http://asuntomessut.fi/pori/messuinfo/




8 kommenttia

  1. Pihapostaus messuilta,mukavaa vaihtelua! Tuota haketta tosiaan näyttää riittävän... Tuossa aavistuksen kolkossa miljöössä ei näytä minun silmääni kovin hyvältä -tai ehkä hakepenkkejä on tullut vain nähtyä liikaa. Seinäjoen messuilla hakeistutusalueet sulautuivat ympäröivään luontoon ja näyttivät paljon paremmilta.

    Hieno tuo talon seinässä oleva lasiterassi! Mietin vain, että mitenhän se tuolla rakenteella kestää lumen painon talvella... 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajattelin tosiaan että koska messut on jo olleet käynnissä jonkin aikaa, ei sisustuksen puolelta ole enää paljoa uutta esiteltävää minullakaan. Pihat kiinnostaa aina messuilla, niin niistä tulee otettua kuviakin :-)
      Hakkeen runsas käyttö on kyllä aina ollut messuilla sama, mutta juurikin ympäristö vaikuttaa paljonkin siihen, miten se pistää silmään. Mikkelin messut olivat niin metsäisellä alueella, että siellä hake oli ainakin tosi luontevasti mukana. Tai sitten sitä ei ollut ihan niin paljon siellä?
      Parveke oli tosiaan hieno, ja siinä oli tosi tukevat teräspalkit alla. On se varmasti laskettu että kestää :-D

      Poista
  2. Kiitos kun laitoit pihakuvia. Mä tykkään tosi paljon noista kiviasetelmista.
    Minä käyn joskus toisten messualueella, kun menen käymään Porissa, kotiseudullani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pihakuvatkin kiinnostaa messuilta, eikä vain ne asunnot :-) Pori oli tosi kiva kaupunki, ja minulle uusi tuttavuus, mutta ihastuin kovasti! Varsinkin Kirjurinluoto teki vaikutuksen vehreydellään.

      Poista
  3. Hienoja pergerryksiä ja reunoja, mutta täytyy myöntää, etten itselleni missään tapauksessa haluaisi tuollaisia pihoja. Liikaa katetta ja havuja, jotenkin vähän tylsää. Mutta tämä on vain minun mielipide :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aavistus, että moni laittaa pihaansa paremmalla ajalla sitten messujen jälkeen, kun pääsee taloonsa asumaan. Nämä samantyyliset nopeat piharatkaisut toistuvat vuodesta toiseen Asuntomessuilla, niin olen päätellyt että se on varmaankin osittain pakon sanelema ratkaisu aikataulun vuoksi. Toisaalta jokaisessa kohteessahan on pihasuunnitelma tehtynä, ja ne on monesti esiteltykin messujen materiaaleissa. Ehkä hakkeiden ja muiden osuus vain korostuu, kun taimet on vielä niin kovin pieniä?

      Poista
  4. Hyvin samanlaisia mietteitä itsellenikin heräsi messuilla pihoista. Kokemäenjoki jäi piiloon ja talot olivat kovin ahtaita. Mietin kuinka mukavaa on istuskella ulko-altaassa kun naapuri on omalla pihallaan muutaman metrin päässä omassa altaassaan. No, mutta kauniita pihoja vaikka ahtaasti olikin mielestäni alue rakennettu.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain Instagramissa kommennttia, että penkka joen rannassa on tulvimisen takia tehty. Ymmärrän kyllä senkin puolen, ettei talot pääse kastumaan! Toisaalta silti olen nähnyt alueita joissa joki on maisemassa mukana, eli jotakin tuolla oli sellaista tehty eri tavalla, että se joki katosi ihan kokonaan näköpiiristä. Pihojen suhteen aika varmaan auttaa, kun puut ja pensaat kasvaa, niin ehkä niistä tulee vähän yksityisyyttäkin sitten? Pääasia, että tulevat asukkaat viihtyvät kodeissaan ja pihoillaan :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!