Jouluaterian kattaus ja tunnelmat



Meillä aloitettiin joulunvietto jo tänään kattamalla pöytä kymmenelle. Muutamastakin syystä varsinainen aatto vietetään vähän pienemmissä porukoissa, joten tänään kokoonnuimme niin että paikalla oli koko oma perhemme, ja äitini puolisoineen. Isot lapset on aina ihana saada kotona käymään maailmalta, ja pikkusisarustenkaan riemulla ei meinaa olla rajoja kun nämä suuresti ihaillut isot tulevat käymään ♥ 



Kattaus oli teemaltaan tänä vuonna aika valkoinen, sekä pelkistetty. Joinain vuosina minulla on ollut aikaa askarrella kauniita lautasliinan pidikkeitä havuista ym, mutta tänä vuonna näin. Kukkina toimi marketin tulppaanikimppu parilla eukalyptuksen oksalla jatkettuna. Ihan kaunis on yksinkertaisempikin pöytä, ja seura teki juhlasta juhlavan. Mukavaa oli myös se, että söimme jo aika aikaisin, joten ulkona oli vielä valoisaa. Luminen maisema on niin kaunis, ja jotenkin kruunaa joulun tunnelman!



Jouluruoka maistui juuri niin hyvälle kuin se aina vuoden ensimmäisellä kerralla maistuu. Kattaus oli hyvin perinteinen laatikoineen, kinkkuineen ja kaloineen. Oma suosikkini jouluruuista on ehkä rosolli, ja se kermavaahto sen päällä :-D Jälkiruuaksi olin tehnyt piimäkakkua mutta leivoin sen pyöreän kakun muotoon, kun normaalisti se tulee tehtyä ns. kuivakakkuvuokassa. Suklaakuorrutuksella saa mistä vaan kakusta juhlavan. Lisäksi oli luumurahka-tähtiä, ja ne perinteiset vihreät kuulat ja konvehdit :-) Yksinkertaisessa tyylissä pysyttiin siis ruokapuolellakin. 



Huomenna vietetään leppoisa sunnuntai normaaleine jääkiekkoharjoituksineen, ja maanantaina jatketaan sitten joulun viettoa. Lasten kanssa jännäillään, että tuleekohan se pukki vai ei? Ihanan pitkä tulee joulusta näin, kun aloittaa sen jo hyvissä ajoin!

Rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille ♥

4 kommenttia

  1. Ihana tunnelma tuossa "metsän" takaa kuvatussa otoksessa! Mietinkin, että mistä ihmeestä löysit tulppaaneja tähän aikaan vuodesta, mutta sepä selvisi tekstistä. Löytyisiköhän täältä meidänkin suunnalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin koiran kanssa pihalla, ja talo näytti valoissaan niin lämpöiseltä ulospäin, niin kävin hakemassa kameran ja koetin saada tunnelman myös kuvaan :-)
      Tulppaaneja oli täälläpäin ainakin ihan tuossa lähi S-marketissa, eli luulisi niitä löytyvät lähes kaikista kaupoista? Samoin siellä oli leikko-amarylliksiä, niitäkin meinasin ensi ostaa mutta päädyin lopulta pelkkiin tulppaaneihin koska ne on mun lemppari. Kannattaa kurkata ainakin lähikauppa!

      Poista
  2. Teillä on ollut mukava ruokailu tänään ja ihana kun sait kaikki saman pöydän ympärille.
    Rauhallisia viimeisiä päiviä ennen jouluaattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli tosi ihanaa kun kaikki oli taas koolla. Aika harvoin enää ehditään kokoontua porukalla, isommat lapset asuvat Helsingissä ja heillä on omat työt ja opinnot kiireineen siellä. Siksi nämä yhteiset juhlat tuntuvat aina sitäkin juhlavammilta ♥
      Rauhallista joulun aikaa sinnekin, itse nautin nyt siitä, että ruuat ja muut valmistelut on jo tehty, ja nyt voi vain leppoisasti nautiskella :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!